in-english

MagnumLive

Tubettajat ovat nuorten seuratuimpia vaikuttajia – tutustu ja tilaa tapahtumaasi

JULKAISTU 25/08/2017
Tubettajat Mmiisas, Roni Back ja Pinkku Pinsku

Heillä on somessa satoja tuhansia seuraajia, kymmeniä tuhansia tykkäyksiä ja videoissa jopa miljoonia katselukertoja. Ei, he eivät ole maailmanluokan poptähtiä, urheilijoita tai poliitikkoja – he ovat kotimaisia Youtube-tähtiä, tubettajia. He ovat tämän päivän vaikuttajia, lasten ja nuorten idoleita, joilla on vahva vaikutusvalta omassa kohderyhmässään.

Tubettajat ovat tilattavissa erilaisiin tapahtumiin puhumaan, viihdyttämään ja osallistumaan sekä erilaisiin meet & greet -tilaisuuksiin. Tilaa tubettajat tapahtumasi vetonaulaksi tai puhumaan lapsille ja nuorille esimerkiksi tubettamisen aloittamisesta, somesta tai yrittämisestä.

Roni Back

Roni Back palkittiin vuoden 2017 Tubeconissa Vuoden vloggaajaksi sekä Yleisön suosikiksi. Ronin videoilla näkyy esimerkiksi pelaaminen, elokuvat, oma arki, ajankohtaiset aiheet sekä erilaiset haastevideot. 23-vuotias Roni on myös kauppatieteiden kandidaatti, joten yhtenä Ronin vetämänä puheenaiheena voikin olla esimerkiksi nuoret ja yrittäminen.

Mmiisas

Mmiisas on yksi Suomen suosituimmista vloggaajista, jonka sivulla on yli 300 000 tilaajaa. Mmiisasin videoissa käsitellään muun muassa tähden tavallista elämää, ruokaohjeita sekä omia mielipiteitä. Miisan suosituimpiin videoihin lukeutuvat Brekkie-sarjan videot, joissa tähti ottaa kantaa erilaisiin asioihin aamiaishetken yhteydessä.

Pinkku Pinsku

Pinkku Pinsku on suosittu vloggari, joka on voittanut Tubeconin Vuoden vloggaaja -palkinnon vuonna 2015. Pinkku Pinsku on noussut suureen suosioon monipuolisilla videoillaan ja iloisella persoonallaan. Pinjan videot käsittelevät tähden tavallista arkea, meikkausta, haasteita sekä elämän erilaisia kommelluksia.

Tutustu myös muihin myynnissämme oleviin tubettajiin!

 

 

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android