In English

MagnumLive

Tero Vaara Revival suuntaa Rakkauden taloon

JULKAISTU 13/05/2019
Tero Vaara Revval, Rakkauden taloon

Tero Vaara Revivalin uudella Rakkauden taloon -singellä on mukana yhdysvaltaiskitaristi Carl Bradychokin.

Porin Isosannanpuistokadun soittokämpältä kotimaisten lauluntekijöiden kärkeen noussut Tero Vaara on palannut tien päälle sooloartistina. Juha Vainio -palkittu lauluntekijä, lukuisten koskettavien sanoitusten ja hittien nikkari teki Mamba-yhtyeen solistina 1984 – 2014 huikean uran ja tarjoaa nyt odotettua jatkoa uuden kvartettinsa kera.

– Olen pienen tauon jälkeen palannut pop-iskelmien ja laulutekstien pariin. Kuten nimikin kertoo, Tero Vaara Revival ilmentää uutta tulemista, elpymistä ja tekemisen iloa. Uuden yhtyeen kanssa työskentely maittaa mainiosti!, kertoo Tero.

• Kuuntele: Spotify / iTunes / Deezer / Youtube

– Studiotyöt aloitimme tammikuussa. Singlelle kitarahommiin värväsin yhdysvaltaiskitaristi Carl Bradychokin, countrysta ja 50-luvun rock’n’rollista ammentavan 28-vuotiaan muusikon Michiganista. Törmäsin mieheen ”An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians” konsertissa Helsingin Savoyssa keväällä 2017. Alkuvuodesta 2019 otin yhteyttä ja muutaman mailin jälkeen säädöt oli sovittu. Helmikuussa 2019 Michiganista saapui puhdasta kultaa äänitiedostoina.

– Tavattoman mielenkiintoinen projekti! Äänitallenteet liikkuvat sujuvasti mannerten välisissä yhteyksissä, studiosta toiseen. Rock’n’rollin kieli on yhteinen.

Tero Vaara Revival / Tero Vaara soolokeikat MagnumLivestä.

Tero Vaara Revival – Rakkauden taloon, cds
Julk. 10.5.2019 / FIF3R1900001
Säv. & san & sov: Tero Vaara
Tuottaja: Tero Vaara
Free Agent Records 2019
Jakelu: MagnumLive 

Tero Vaara, laulu / Harri Lehtonen, rummut / Jari Heino, basso / Carl Bradychok, kitara / Jukka Tiirikainen, trumpetti / Heikki Pohto, saksofoni / Jay Kortehisto, pasuuna

Tero Vaara

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›