in-english

MagnumLive

Valo-, ääni- ja kuvatekniikka

Hyvässä tapahtumassa ei puhuta erikseen tapahtumatekniikasta vaan elämyksistä, tunnelmasta tai informatiivisuudesta. Oikein toteutettuna valoilla, äänellä ja kuvalla voidaan luoda tilasta kuin tilasta tavoitteen mukainen taikamaailma, joka tukee toivottua viestiä. Tekniikan ja kokeneen kumppanin kanssa on mahdollista luoda aidosti unohtumattomia tapahtumia.

Pieni ja suuri tapahtuma

Pienessäkin tapahtumassa on hyvä olla tekniikkaa. Nyrkkisääntönä on hyvä laskea, että kaikkiin yli 20 henkilön tapahtumiin on varattuna vähintään kevyt äänentoisto, paikka puhujalle, projektorit näytettävälle materiaalille sekä valot ohjaamaan yleisön huomion oikeaan suuntaan. Yleisömäärän kasvaessa myös tekniikan tarve kasvaa – me osaamme suositella kustannustehokkaita ratkaisuja myös isompiin tapahtumiin.

Kokemusta vuosien varrelta

Tapahtumatuotantotiimimme on toteuttanut tuhansia erikokoisia tapahtumia. Kattava, pitkä kokemus alalta takaa sen, että voimme tarjota asiakkaille aina hyvin toimivan kokonaisuuden.

Esimerkki toteuttamastamme tapahtumasta: The Blog Awards Finland 2015

MagnumLive vastasi Suomen ensimmäisen The Blog Awards Finland 2015 -palkintogaalan lavasteista, esiintyjistä, kokonaisvaltaisesta teknisestä toteutuksesta, monikamerakuvauksesta ja striimauksesta sekä näyttävästä ilotulituksesta. Gaalan järjesti A-lehdet toimitalossaan Helsingissä 2.10.2015. MagnumLive vastasi The Blog Awards Finland -gaalan toteutuksesta kokonaisvaltaisesti myös vuonna 2016. 

Pyydä tarjous

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android