FI / EN

Teemu Roivainen ja Saija Tuupanen toivottavat Hyvää joulua

Teemu Roivainen, Saija Tuupanen, Hyvää joulua singlen kansi

Teemu Roivainen ja Saija Tuupanen toivottavat hyvää joulua tällä uudella joululaululla, joka on heidän ensimmäinen julkaistu duettonsa. Tunnelmallinen kappale on pelkistetty ja vähäeleinen kuvaus kahden ihmisen joulusta. Kuten aiemmatkin Teemun kappaleet, tämän laulun ovat säveltäneet ja sanoittaneet Teemu Roivainen ja Leevi Lauri. Hyvää joulua julkaistaan 25.11.2022. Joulukuun alussa artistit lähtevät 13 paikkakunnan Joulun rauhaa -joulukonserttikiertueelle, jossa mukana on myös pohjoisemman Suomen kaupunkeja. 

Artistina ja muusikkona erityisen monipuolinen Teemu muistetaan vuoden 2014 Tangokuninkaana, jolloin hän voitti kilpailun tangomaailman ulkopuolelta tulleena yllätyskilpailijana. Lisäksi hän on tulkinnut viime vuosien aikana paljon viihde- ja iskelmämusiikkia, mutta siirtynyt yhä enemmän popmaisempaa ilmaisua ja sävelmaailmaa kohden. Laulutekniikkaansa Teemu on hionut Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajan ja klassisen laulun opinnoilla. Hän tuottaa ja levyttää kaikki kappaleet oman bändinsä kanssa, jonka kanssa yhteissoitto on hioutunut huippuunsa lähes 200 keikan vuositahdilla. 

Saija voitti Syksyn Sävel -kilpailun vuonna 2021 kappaleella Kuurasydän. Hänelle myönnettiin Kullervo Linnan palkinto vuonna 2021 tunnustuksena kotimaisen tanssi- ja viihdemusiikin eteen tehdystä työstä. Vuoden tanssittajaksi hänet valittiin vuonna 2015 ja Vuoden naissolistiksi useampana vuonna, viimeksi kuluvana vuonna 2022. Tangokuningattaren kruunun Saija sai vuonna 2003. 

Teemu Facebook / Instagram
Saija FacebookInstagram

Singlen julkaisee Yume Records ja jakelee Playground Music.

Joulun rauhaa -konserttikiertue 2022

Pe 2.12. Kemi, Kemin kirkko, klo 19 
La 3.12. Ylivieska, Ylivieskan kirkko, klo 18 
Pe 9.12. Iisalmi, Iisalmen vanha kirkko, klo 19 
La 10.12. Oulu, Oulun Tuomiokirkko, klo 19 
Ma 12.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko, klo 19 
Ti 13.12. Nokia, Nokian kirkko, klo 19 
Ke 14.12. Kauhava, Kauhavan kirkko, klo 19 
To 15.12. Kurikka, Kurikan kirkko, klo 19 
Pe 16.12. Kouvola, Kuusankosken kirkko, klo 19 
La 17.12. Savonlinna, Savonlinnan Tuomiokirkko, klo 18 
Su 18.12. Turku, Maarian kirkko, klo 18
Ti 20.12. Hollola, Hollolan kirkko, klo 19 
Ke 21.12. Joensuu, Joensuun kirkko, klo 19 
Lisätietoa >>