FI / EN

Porvoon kaupunki

Suomi 100 -juhlavuoden avajaiset Porvoossa

Ajankohta: 31.12.2016
Tapahtumapaikka: Porvoo

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi avattiin Porvoossa uudenvuodenaattona, 31.12.2016.

Tapahtumapaikkana oli Taidetehtaan piha-alue, jonka MagnumLive somisti ja valaisi talviseksi, värikkääksi satumetsäksi. MagnumLive vastasi satumetsän ideoinnista ja mallinnuksesta, alueen somistuksesta ja tehostevalaistuksesta sekä esiintymislavan äänentoistosta, valaistuksesta, videoseinästä, minimonodiscon toteutuksesta sekä juontajan hankkimisesta. Tapahtuman juontajana toimi Jesse Kamras.

Kaikille avoin tapahtuma ja sen ohjelma oli suunniteltu Porvoon kulttuuripalvelujen toimesta erityisesti lapsia varten. Lavalla yleisöä viihdyttivät muun muassa Robin Rekku & Jekkuorkesteri ja Koko Suomi tanssii –tanssihaasteen vetänyt tanssija-koreografi Panu Varstala sekä Porvoon musiikkiopiston Ocarina-kuoro. Lisäksi lapsille ja nuorille oli järjestetty minimonodisco. Illan kruunasi näyttävä Suomi100-teemainen ilotulitus.

Tapahtumaan osallistui järjestäjän arvion mukaan 2000 henkeä.

”Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 avattiin Porvoossa 31.12.2016 ainutkertaisella koko perheen tapahtumalla. MagnumLive ylitti tämän tapahtuman toteutuksessa kaikkien odotukset. Teknisen osaamisen asiantuntemus ja asiakkaan tarpeiden huomioiminen olivat huipputasoa. Pienimpiinkin yksityiskohtiin kiinnitettiin huomiota. Tapahtumaan saapui ennätysmäärä yleisöä ja somistettu juhla-alue keräsi runsaasti ihastuneita ja iloisia kaupunkilaisia. Yhteistyö MagnumLiven edustajien kanssa toimi saumattomasti ja mikä tärkeintä myös käytännön rakentaminen yhdessä heidän kanssa oli hauskaa.” Sini Kallio, kulttuurikoordinaattori, Porvoon kaupunki

Kuva: Niko Laurila