in-english

MagnumLive

Pikkujoulut 2017: suosituimmat esiintyjät

Joonas Nordman, imitaatioshow, PelimiesJoonas Nordman Show

TV:stä tutun näyttelijä, koomikko ja käsikirjoittaja Joonas Nordmanin valloittava show on täynnä ”vakavastiotettavaa” imitaatiota. Tee sinäkin siis juhlastasi astetta arvokkaampi ja kutsu paikalle puhujiksi Hjallis, Juha Sipilä, Sauli Niinistö sekä muuta valtiojohtoa. Vallanpitäjät kertovat juhlaväelle, miten maa makaa.

Joonas on nyt vapaana viihdyttämään pikkujouluihin ja kaikkiin muihinkin tilaisuuksiin, joissa tarvitaan pelimiesten pelimiestä.

Jukka Puotila Show - imitaatiota ja stand upia
Jukka Puotila

Jukka Puotila on yksi Suomen suosituimmista näyttelijöistä, koomikoista ja imitaattoreista, joka on ehtinyt tehdä laaja-alaisesti töitä teatterin, television ja elokuvien parissa jo yli 35 vuoden ajan.

Jukka Puotila Showssa imitaatio ja stand up yhdistyvät loistavalla tavalla toisiinsa. Show uudistuu jatkuvasti ja koostuu aina päivän polttavimmista ihmisistä ja ilmiöistä politiikan, urheilun ja viihteen saralta unohtamatta ikiaikaisia klassikkohahmojakaan. Juuri shown jatkuvan uudistumisen johdosta yleisön joukkoon mahtuu aina ihmisiä, jotka ovat nähneet miehen lavalla jo lukuisia kertoja aiemminkin.

Mikko Penttilä, Donald Trump, sketsihahmo, PutousMikko ”Donald Trump” Penttilä

Näyttelijä Mikko Penttilä on valloittanut niin televisiossa kuin keikoillakin hauskalla Donald Trump -kloonillaan. Hahmo esiintyi useaan otteeseen keväkaudella 2017 suositussa Putous-tv-ohjelmassa. 

Taidokkaana ja itsensä peliin laittavana näyttelijänä tunnettu Mikko Penttilä käsikirjoittaa toiveiden mukaan esitystään, mutta improaa loput.

Livekaraoke, bändikaraoke, Open mic
Livekaraoke

Livebändikaraoke nostaa perinteisen karaokelaulun aivan uudelle levelille.

Groove President Open Mic -livekaraokessa keikan tähtenä loistat sinä, eli pääset laulamaan loistavan livebändin solistina. Bändiä liidaa maassamme huikean suosion saavuttaneen Mamma Mia -musikaalin miespääosasta tuttu näyttelijä-muusikko Vallu Lukka. Hänen lisäkseen estradilla musisioivat Groove President -yhtyeestä tutut huippumuusikot Dan Antone ja Aksu Ahlroos.

Art Teatro
Sirkustaiteilijat Slava Volkov ja Pauliina Räsänen

Cirque de Soleilin tähtiesiintyjät Slava Volkov ja Pauliina Räsänen luovat yleisölle ikimuistoisen elämyksen, jossa sukelletaan fantasiamaiseen akrobatian maailmaan.

Valitse joko pidempi esitys tai lyhyt show-numero. Juhlavaan pikkujouluiltaan erinomainen vaihtoehto on esimerkiksi Cirque Dracula -vampyyrivarietee show & dinner -versiona.

Abbaa by Taikapeili
Abbaa by Taikapeili

Thank You for the Music! Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio, kaksi musiikin ja teatterin monitaituria, loikkaavat nostalgiselle 70-luvulle ja laittavat glitteriä silmiin!

Musiikkina soi, mikäs muu, kuin 70-luvun suosituimman pop- ja discoyhtyeen ABBAn lukemattomat hitit. Dancing Queen, Waterloo, Voulez-Vous, Super Trouper, Take a Chance on Me, Mamma Mia, The Winner Takes It AllTietenkin kaikki tämä ihanuus livebändin tahdissa.

Hovimuusikko Ilkka, Tää on tätä päivääHovimuusikko Ilkka

Aamuvirkuille tuttu radiosuosikki Hovimuusikko Ilkka virittää kuulijat pikkujoulutunnelmaan – livenä. Ilkan pikkujoulu-specialissa kuullaan päivän uutisaiheista poimittujen laulujen lisäksi kepeitä ja kipeitä tositarinoita suomalaista bailaamisesta.

Tilaa Ilkka keikalle ja anna miehen ja kitaran johdatella tilaisuutenne ja vieraanne entistäkin vauhdikkaampaan juhlakuosiin!

Stand up -koomikko Jaakko Saariluoma
Jaakko Saariluoma

Kun illan viihdyttäjänä toimii Jaakko Saariluoma, vietetään todennäköisesti Suomen hauskimpia pikkujouluja. Näyttelijä, stand up -koomikko ja juontaja Jaakko Saariluoma on todellinen viihteen moniottelija. Jaakko on varustettu Suomen nopeimmalla päällä – mitä tulee yleisön kanssa pelaamiseen.

Tässä takuuvarma valinta pikkujoulujesi juontajaksi tai koomikoksi!


Taikovat Tarjoilijat

Hämmästytä vieraasi taianomaisella illallisella! Taikovat Tarjoilijat ovat taikuuden ammattilaisia. jotka ehkä näyttävät tavallisilta tarjoilijoilta – mutta heidän tarjoillessaan tapahtuu vieraiden silmien alla selittämättömiä illuusioita.

Ohjelma sisältää lisäksi noin viiden minuutin lavashown tai lisätilauksesta näyttävän 20 minuutin lavashown. MIkäli vieraita on enemmän kuin 300 henkeä, suosittelemme aina laajempaa lavashowta. Näin kaikki vieraat pääsevät varmasti nauttimaan mainioista illuusioista!

Teemu Roivainen
Teemu Roivainen

Teemu Roivainen on musiikkitaivaan monitaituri. Teemu tunnetaan laaja-alaisesta osaamisestaan musiikkialalla yli genrerajojen.Häneltä taittuvat luontevasti niin konserttiesiintymiset, showproduktiot unohtamatta mukaansatempaavia tanssilavakeikkoja, joista hän on saanut loistavaa yleisöpalautetta.

Tomi Metsäketo, joulu, Kuului laulu enkelten
Tomi Metsäketo

Tomi Metsäketo on tunnettu upeista konserteistaan ja joulukonserteistaan. Joulukirkkokiertueet, joita on esitetty mm. Kuului laulu enkelten -nimellä, ovat kuuluneet myös monivuotiseen perinteeseen.

Tomin säestäjänä voi toimia esimerkiksi pianisti tai jousiryhmä.

Eija Kantola, Joulun Tähtiyö, Joulukonsertti
Eija Kantola

Joulun ihanaa tunnelmaa…Joulukonsertti koostuu rakkaimmista joululauluista: vanhemmista, kuten Varpunen jouluaamuna ja Jouluyö, juhlayö ja myös tuoreemmista Enkelikello ja Tähtiyö.

Konsertti sopii esitettäväksi myös kirkoissa. Konsertin säestäjänä toimii viisimiehinen Omega-orkesteri

Taikuri Jose Ahonen
Jose Ahonen

Mentalisti ja taikuri Jose Ahonen lukee ajatuksesi (tai pomosi ajatukset) ja paljastaa valheesi, mutta aina hauskasti ja hyvässä hengessä ketään nolaamatta. Jose ei usko yliluonnolliseen, mutta hän saa katsojansa uskomaan.

Show on vahvasti interaktiivinen – yleisö osallistuu ajatusten lukemiseen, kokee suggestioita ja todistaa uskomattomia sattumia. Myös muutamat yleisön edustajat pääsevät lavalle kokemaan, millaista esimerkiksi ajatusten lukeminen ja valheenpaljastaminen on.

DJ Amanda Harkimo
Amanda Harkimo

DJ Amanda Harkimo hallitsee niin yökerhojen tanssilattiat täyttävät hittibiisit, kuin myös tarvittaessa rockin, hiphopin ja suomipopin.

Jokerien residenssi-DJ:nä toimiva Amanda myös spiikkaa tarvittaessa.

Gebardi-bilebändi
Gebardi

Gebardi on eläin (ja bilebändi). Se pyydystää saaliinsa viihdyttämällä ja kiihdyttämällä tämän puolustuskyvyttömään olotilaan, tartuttaakseen tähän sitten täpläkuumeen. Tartunnan oireita ovat tanssijalan vastustamaton vipatus, herkeämätön hymy, useimmiten suoranainen hurmio.

Gebardin pyydystyskeinoina ovat mm. discoklassikot, tuoreempi suomipoppirokki, finnhitit, vanha kunnon rock´n´roll-rypistys, herkät hitaat – sekä vastustamaton pilke silmäkulmassa!

Gebardi nostattaa tunnelman kattoon – ja kattoa muutaman metrin siihen päälle. Täpläkuume leviää… älä välty!

Moottorisaha-jonglöörishow Janne Mustonen
Moottorisaha-
jonglöörishow

Taikuri-jonglööri Janne Mustosen esityksissä yhdistyvät iloinen eteläkarjalainen tyyli, huumori ja näyttävät temput. Kruununjalokivenä on moottorisaha-jonglöörishow, jossa Janne viljelee stand up –komiikkaa jongleeraten samaan aikaan arkipäiväisillä, tutuilla ja vaarallisilla esineillä, kuten keilapallolla, biljardikolmiolla ja omenalla.

Esitys huipentuu kolmella moottorisahalla jongleeraukseen, joka on maailman vaarallisin jonglööritemppu.

Improvisaatioteatteri Kolina
Kolina

Roope Salmisen ja Sasu Paakkunaisen perustama Improvisaatioteatteri Kolina on improvisaation kolminkertainen Suomenmestari ja City-lehti on valinnut ryhmän Vuoden viihdyttäjäksi.

Kolina on Suomen ainoa pelkästään viihdeimprovisaatioon keskittynyt ryhmä ja ryhmän taitavat näyttelijät ja muusikot tekevät vuosittain yli sata keikkaa.  Kolina on keikkaillut pörssiyhtiöiden isoissa gaaloissa, pyörittänyt omia klubeja ja tuonut iloa ja naurua erilaisten koulutustapahtumien iltapäiviin.

Murhamysteeri

Murhamysteerissä vieraat jaetaan ryhmiin, joiden tehtävänä on astua tutkijoiden saappaisiin ja selvittää murha. Vuorosanoja ei ole, mutta juoni on ennaltakirjoitettu (mahdollisuus sisällyttää teidän omaa henkilöstöänne juoneen).

Murhamysteeriin osallistuminen ei vaadi näyttelijän taitoja, vain hieman mielikuvitusta ja uskallusta heittäytyä mukaan ratkomaan mysteeria. Murhaa ratkotaan ryhmissä erilaisten tehtävärastien avulla.

VirtuaalibändiVirtuaalibändi

Valitse juuri teille sopiva virtuaalinen pikkujoulubändi parilla hiiren klikkauksella!Musiikkia on kymmeniä tunteja eri musiikkityyleistä ja bändien kokoonpanoja on klassisesta jousikvartetista aina 80-luvun discobändiin.

Tämä neljällä isolla pystynäytöllä soittava bändi jaksaa soittaa tauotta viimeisenkin pikkujoulujuhlijan poistumiseen saakka!

Avain Yhtiöt Oy
Avaimet käteen -pikkujoulut

Arkihuolesi kaikki heitä… Jos olet joskus järjestänyt yrityksen pikkujoulut, tiedät että niiden suunnittelu ja toteutus vaatii todella paljon aikaa – ja unettomia öitä. Mitäpä. jos tänä vuonna keskittyisit vain juhlimiseen ja antaisit meidän hoitaa loput?

Haluatteko tällä kertaa pitää hauskaa, tunnelmoida, kunnioittaa perinteitä tai juhlia jonkin kivan teeman merkeissä? Somistus, esiintyjä, teemat, tuotanto, valaistus, äänentoisto – meiltä löytyy kaikki tämä ja vielä enemmän! Hoidamme osan toteutuksesta tai voit tilata meiltä avaimet käteen -palvelun – ja sinä voit ottaa rennosti.

Kokeneet asiantuntijamme auttavat sinua mielellään niin pienten kuin isojen tilaisuuksien järjestämisessä. Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin suunnitellaan teille yhdessä pikkujoulut, jossa kaikki viihtyvät.

Tarjouspyyntö








Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android