In English

MagnumLive

Pasi Vainionperä taitaa iskelmän ja bilemusiikin

JULKAISTU 19/02/2019
Pasi Vainionperä

Energiseltä ja monipuoliselta Pasi Vainionperältä taittuu niin perinteisempi iskelmä kuin mukaansatempaava pop/rock-iloittelu. Vainionperä tekee myös akustisia duo- ja triokeikkoja pubeissa ja yksityistilaisuuksissa. Bilekeikat tehdään Pasi Vainonperä Party Rockers -nimellä.

Pasi Vainionperä valittiin Iskelmäartisti 2009 -kilpailun voittajaksi Himoksella järjestetyllä Iskelmäfestivaalilla heinäkuussa 2009. Kilpailun jälkeen syyskuussa 2009 julkaistiin ensimmäinen single, Petri Munckin käsialaa oleva Rakkaudessa suuria. Se ylsi ensimmäisellä viikollaan radiokanava Iskelmän kuuntelijalistan toiselle sijalle ja oli vuonna 2010 kaupallisten radioiden 21. soitetuin kappale. Debyyttialbumi Rakkaudessa suuria julkaistiin vuonna 2010 ja se valittiin paikallisradioiden toimesta kuukauden levyksi. Vuosiin on mahtunut myös Iskelmän vuosiäänestyksessä ehdolla olo Vuoden tulokas -sarjassa.

Vainionperän viimeisin julkaisu on  single nimeltään Rakkauden rikollinen, jonka sanoitus ja osittain myös sävellys ovat Vainionperän omaa kädenjälkeä. 

Vuosi 2019 on Vainionperälle juhlavuosi: heinäkuussa tulee 10 vuotta siitä, kun hän voitti Iskelmäartisti-kilpailun ja keikkahommat alkoivat todenteolla. 

• Pasi Vainioperän keikkamyynti nyt MagnumLivessä. 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›