In English

MagnumLive

Pasi Vainionperä heittäytyy kuumaan kesätunnelmaan – Karoliina julkaistaan 4.6.

JULKAISTU 04/06/2021
Pasi Vainionperä

Pasi Vainionperä julkaisee uutta tyyliä ja kesätunnelmaa pursuavan kappaleen nimeltään Karoliina perjantaina 4. kesäkuuta. Vahvalla poljennolla etenevä single tarjoaa meneviä sekä mieleenpainuvia melodioita ja väkevää sointia. Tarttuvan pop-kappaleen tarina kuljettaa ajatukset keskelle kuuminta kesää ja suoraan Ruisrockin rantahiekalle, vaikka kaiken takana onkin kaipuu nuoruuden rakkauden perään. 

Spotify / iTunes/Apple Music

– Halusimme luoda perinteisen ja tarttuvan kesäbiisin 2020-luvun soundilla. Vaikka tarinassa tuskaillaan harmaata arkea ja haikaillaan kadonneen kesäheilan perään, on tekstissä ja biisissä kevyttä ja kesäistä pilkettä silmäkulmassa. Olen vuosien aikana tehnyt monia vahvoja ja koskettavia balladeja, mutta tällä kertaa haluttiin tarjota kuulijoille samanlaista reipasta meininkiä, jota olen jo vuosien ajan pitänyt yllä keikoillakin, kertoo Vainionperä kappaleen taustoista. 

Pasi Vainionperä on tehnyt kappaleen yhdessä luottotuottajansa Christianin kanssa. Hitikkään sävelkynän omaava Christian on Vainionperän pitkäaikainen ystävä, joka tunnetaan Lovex-yhtyeestä sekä yhteistyöstään mm. Irinan ja Pate Mustajärven kanssa. Kappaleen miksauksesta ja masteroinnista vastaa Jesse Vainio, joka on miksannut mm. Sunrise Avenueta, Suvi Teräsniskaa ja Happoradiota. 

Karoliina-singlen taustatiimi on siis sama kuin 2019 julkaistulla En ollutkaan sun arvoinen -kappaleella, sekä muutaman vuoden takaisella Rakkauden rikollinen -kappaleella, joka soi tiiviisti monilla radiokanavilla. Vainionperä ja Christian ovat työstäneet myös lisää musiikkia, jota on lupa odottaa lähitulevaisuudessa.

Pasi Vainionperä tuli suuremmalle yleisölle tutuksi voitettuaan Iskelmäartisti-kilpailun vuonna 2009. Esikoislevyn suuret kappaleet Rakkaudessa suuria, Hetki kaunis ja Ole totta nousivat radiohiteiksi.

Pasi Vainionperä

Pasi Vainionperä – Karoliina, CDS
4.6.2021 / FICHI2100001

Julkaisija: Chic Music © 2021
Radiojakelu: MagnumLive /Stream-jakelu Playcround Music Finland
Kustantaja: Chic Music, manus
Sävellys ja sanoitus: Christian, Pasi Vainionperä
Tuottaja: Christian / Chic Music / Äänitys: Christian / Chic Music / Miksaus: Jesse Vainio / Masterointi: Jesse Vainio

 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›