in-english

MagnumLive

Milana Misic: Linnun kokoinen albumi julkaistaan heinäkuussa

JULKAISTU 09/06/2014
Milana Misic, Linnun kokoinen

Milana Misic julkaisee 18.7.2014 uuden albuminsa. Tällä levyllä hän laulaa monen vuoden jälkeen Milanalle sävellettyjä ja sanoitettuja kappaleita. Mukana on monia mielenkiintoisia tekijöitä, mm. kaksikko Ripa Eskolin ja Sanna Korkee, joiden kappaleita on levyllä useita. Muita tekijöitä ovat mm. Topi Salmi, Jonnaemilia, Anna Kuoppamäki ja Esa Eloranta. Albumi on nimeltään Linnun kokoinen ja se julkaistaan taiteilijanimellä Milana.

– Syksyllä 2011 tuntui fiksulta alkaa miettimään täysin uuden musiikin tekemistä. Otin yhteyttä tuottaja/säveltäjä Ripa Eskoliinin ja joimme kahvit meillä kotona. Halusin ilmaista itseäni vahvoilla sanoituksilla elämästä, omista kokemuksistani ja tunteistani. Halusin myös tuoda etnisiä piirteitä kappaleiden sovituksiin. Ripan kanssa pääsimme hyvään vauhtiin, kun löytyi vielä mahtava sanoittaja Sanna Korkee, joka ymmärsi näkemyskantani sanoituksiin. Takataskussa oli myös muutama jo valmiiksi albumille sopiva kappale. Tuloksena oli nyt tulevan albumin nimikappale Linnun kokoinen. Kappale sai hyvin huomiota hieman erilaisen rytmiikan ja sanoituksen ansiosta, kertoo Milana.

– Levyn teko on kestänyt jopa kaksi vuotta, eikä vähiten alati muuttuvan musiikkiteollisuuden vuoksi. Aina ei ole ollut helppoa: Töitä on on tehty paljon, talkoovoimaa on tarvittu, ja kyyneleiltä ei olla vältytty. Usko omaan tekemiseen on silti säilynyt. Siksi tämän albumin ulossaattaminen on meille kaikille tekijöille erityisen tärkeä ja olemme hyvin iloisia kun saamme vihdoin pidellä sitä hellissä käsissämme. Toivon kuuntelijalle mielikuvamatkoja maailman ympäri ja vahvoja tunteita.

Levyltä on julkaistu nimikkokappaleen lisäksi mm. singlet Tiedäthän mistä mut löytää, jonka Milana esitti viime syksynä Syksyn Sävelessä (MTV) ja uusimpana singlenä Tähteni, joka ponkaisi suoraan Radio Suomen soitetuimmat-listan kakkoseksi.

Milana on julkaissut tätä ennen jo 6 albumia. Aiemmilla levyllä on ollut mukana mm. äitinsä Laila Kinnusen tunnetuksi tekemiä lauluja.

Milana mukana Tangomarkkinat-tuomaristossa

Milana Misic on tänä vuonna mukana ensikertalaisena Tangomarkkinat-tuomaristossa. Laulukilpailun finaali nähdään heinäkuussa 9. – 13.7. Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Torstaina 12.6. tuomarointi jatkuu Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa finaalin karsinnalla ja takana on juuri Turussa käyty karsintavaihe.

– Tuomarointi on antoisaa, liikutuin itsekin jatkoon päässeiden onnentunteesta. Mutta samalla se on rankkaa. Päätöksiä ja tiputuksia täytyy tehdä, vaikka se tuntunut pahalta. Koen, että voin olla positiivisessa mielessä hyvä tuomari, sillä minulla ei ole mitään ennakkoasenteita itse kilpailijoihin eikä tilaisuuteen, vaan voin aidosti arvioida laulua, tulkintaa ja mahdollista karismaa.

Milana Misic, Linnun kokoinen, CD

MILANA – LINNUN KOKOINEN -levyn kappaleet
1. Linnun kokoinen
2. Mun vuoro
3. Sydän sun
4. Tiedäthän mistä mut löytää
5. Purjeet
6. Läpi pohjoisen jää
7. Kahdestaan
8. Varjot vasten Oopperaa
9. Tähteni
10. Kotikissa

Levyn tuottaa Turenki Records ja vastaavana tuottajana toimii Topi Salmi. (2014)

Milanalle on tulossa syksylle mielenkiintoisia teatteriprojekteja. Milankolinaa-esityksessä on mukana myös Esa Nieminen ja Jore Marjaranta. Projekteista tiedotetaan lisää myöhemmin.

www.milanamisic.com

www.turenki.com

 

 

 

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android