In English

MagnumLive

Matti Silmulta single nro 2: Pikkupoika

JULKAISTU 26/01/2018
Matti Silmu

Matti Silmun sooloura jatkaa kulkuaan. Matin toinen single julkaistaan pe 26.1.2018.

– Vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin ja ekoista keikoista kunnialla selvitty. Innolla odotan tulevaa keikkakevättä ja -kesää ja yhteisiä retkiä loistavan Saanko Luvan -bändini kanssa, kertoo Matti Silmu.

– Nyt on aika tullut julkaista uutta musaa ja seuraava sinkkuni kantaa nimeä Pikkupoika. Biisi kertoo kahden kaveruksen hiekkalaatikolta alkaneesta ystävyydestä, joka alkaa myöhemmin rakoilla työn ja naisten tullessa mukaan kuvioihin. Tarina etenee kuitenkin pilke silmäkulmassa, ja lapsen uskoon luottaen, valottaa Matti kappaleen sanoituksesta.

Yölinnusta erkaantuneen Matin debyyttisingle nimeltään Itkuja itkemättä julkaistiin syksyllä 2017, jolloin myös tieto julkaistiin Matin soolourasta. Lauantaina 27.1. Matti Silmu nähdään keikalla Joensuussa ja pe 9.2. Porissa. Varsinainen keikkarundi alkaa keväämmällä. 

• Spotify: Matti Silmu – Pikkupoika
 

Tulevia keikkoja:
LA 27.1. Viihderavintola Las Palmas, Joensuu
PE 9.2. Ravintola Punainen Kukko, Pori
LA 10.2.  Yritystilaisuus, Noormarkku
SU 1.4. Viihdekeskus Tulenliekki, Leppävirta
LA 7.4. Auran Nuortentalo, Aura
TI 17.4. Viking Grace, Turku
PE 4.5. Ravintola Mulligan’s, Kouvola
LA 19.5. Valasranta, Yläne
LA 9.6. Urjanlinna, Sievi
PE 29.6. Pappisten lava, Loimaa
LA 30.6. Himos Iskelmäfestivaali, Jämsä
LA 7.7. Ämyri, Somero
PE 20.7. Kuikan lava, Jyväskylä
KE 1.8. Särkkä, Punkalaidun
(Muutokset mahdollisia, ks keikkakalenteri)

Matti Silmu, single
Matti Silmu – Pikkupoika, cds, julk. 26.1.2018
FIMGM1700043, kesto 3:03 / MGM-453
Säv. Jussi Rasinkangas – Tony Nygård, san. Jussi Rasinkangas – Tony Nygård – Johanna Viksten, sov. Esa Nieminen
P Manus

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
0

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›