In English

MagnumLive

Marco Lundberg ja muut artistit esittävät Taisto Tammen lauluja

JULKAISTU 11/04/2018

Taisto Tammen musiikkia kunnioittavia Rakkauden rikkaus -konsertteja nähdään keväällä 2018 kolmella paikkakunnalla, Keravalla, Kuusankoskella ja Lahdessa. Rakkauden rikkaus -konsertti kertoo rakastetun Taisto Tammen liian lyhyeksi jääneestä elämästä unohtumattomien laulujen siivin. Taisto Tammi oli 1960-luvulla suosituimpia tangolaulajia. Hän oli myös ensimmäinen suomalainen romaniartisti, joka pääsi levylaulajaksi.

Pääosin tangoista koostuvassa konsertissa kuullaan Toivo Kärjen säveltämiä kappaleita ja vähän tuntemattomampiakin Taiston tutuksi tekemiä iskelmiä. Konsertissa nähdään ennen näkemättömiä kuvia ja muistoja Taisto Tammen elämän varrelta, jotka ovat löytyneet perheen ja suvun kätköistä.

Rakkauden rikkaus -konsertin keskeinen artisti on Taisto Tammen veljenpoika, tangon perinteitä jatkava Marco Lundberg, Marco muistetaan myös vuoden 2016 Tangokuninkaana. 

Juontajana toimii Jaana Lundberg, joka kuljettaa meidät syvemmälle Taiston elämän polkuihin ja laulujen saloihin. Paikkakunnittain vaihtuva solistivieras tuo lisäsävyä konserttiin. Vierailijoina nähdään mm. tangokuninkaallisia.

 Konsertissa orkesterina toimii Liekki-orkesteri: Eero Kortesoja kitara & saksofoni, Elina Kattilakoski koskettimet, Tuomo Huusko basso sekä Jaro Joensuu rummut. Orkesteria vahvistaa Kultaisen harmonikan -voittaja Jani Heleniuksella sekä viulisti Taru Piira, joka on saanut tunnustusta Tangomarkkinat sanoitus- ja sävellyskilpailun voittajana.

 Kevään 2018 konsertit:

La 14.4. Kerava, Kerava-sali – vieraana Amadeus Lundberg

Pe 20.4. Kuusankoski, Kuusankoskitalo – vieraana Amadeus Lundberg

Ke 25.4. Lahti, Sibeliustalo – vieraana Hannu Lehtonen ja Amadeus Lundberg 

Konsertit alkavat klo 19.

Liput 25 – 36 e, ennakko: 


Kuusankoski Ticketmaster / Lahti Lippu.fi / Kerava: Lippu.fi

Kuvassa nuori Taisto Tammi.

 Taisto Tammi, konsertti, Marco Lunberg

 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›