in-english

MagnumLive

Juha Metsäperä aloittaa Taikakuun uutena solistina

JULKAISTU 29/07/2014
Taikakuu, Juha Metsäperä

Taikakuu aloittaa maanantaina 4.8.2014 keikkailunsa uuden solistin siivittämänä. Ensi keikka heitetään Keuruulla, Hotelli Keurusselällä. Taikakuun mikin varteen tarttuu Juha Metsäperä pitkäaikaisen solistin Janne Raappanan jäädessä keikkatauolle. Varsinaista Jannen paluupäivää ei ole määritelty, mutta kyse on pidemmästä tuurauksesta.

Onneksemme Juha Metsäperä ei kauan miettinyt, kun kysyimme häntä mukaan Taikakuuhun. Tuttu mies meille ja mahtava laulaja, joten tästä ei voi kuin syntyä jotain hienoa! Muutoksen myötä basson varteen tarttuu myös Juhan Resiina-bändistä basisti Marko Pekkarinen, eli Taikakuu-perhe kasvaa viisihenkiseksi. Olemme treenailleet ahkerasti Juhan ja Markon kanssa pitkin vuotta. Homma alkoi luistamaan hienosti ensimmäisestä kerrasta saakka. Lähdemme kaikki innolla tulevia keikkoja kohti.

Juha Metsäperä, joka on tehnyt hienon uran omallakin soolourallaan ja julkaissut mm. neljä pitkäsoittoa, astuu Taikakuun riveihin hyvillä mielin:

– Kun kysely liittyä bändin jäseneksi ja laulajaksi tuli, ajattelin pienen puntaroinnin jälkeen, että miksipä ei? Tunnen heidät hyvin vuosien varrelta. Musiikissamme on hyvässä suhteessa paljon samankaltaisuutta, niin että voisimme hyvinkin täydentää toisiamme. Tässä vaiheessa uraani ajattelin, että pieni irtiotto ja kaavan rikkominen tekisi hyvää. Olen tästä erittäin innoissani ja uskon, että voin tuoda Taikakuuhun mukanani uusia värejä ja sävyjä. Haluan vielä mainita etten halua, enkä yritä astua kenenkään saappaisiin, vaan täyttää ne omana itsenäni.

Taikakuu vietti viime vuonna 15-v. juhlavuottaan ja on levyttänyt uransa aikana jo 7 albumia, yhden kokoelman ja DVD:n. Uusin albumi nimeltään Tunne julkaistiin viime kesän alussa (Sony Music). Taikakuu on historiansa aikana saavuttanut paljon: Meriiteistä löytyy Vuoden viihdyttäjä, EMMA-palkinto ja lukuisat Kuukauden levy -palkinnot ja oma Saanko luvan -TV-ohjelma, sekä Kesäillan Valssi -TV-kiertueorkesterin pesti.

Taikakuun kokoonpano 4.8.2014 alkaen:

Juha Metsäperä – laulu ja kitara
Miikka Raeniemi – rummut ja laulu
Emil Hällmark – koskettimet, haitari ja laulu
Samppa Komokallio – kitarat ja laulu
Marko Pekkarinen – basso ja laulu

Tässä tulevia keikkoja uudella kokoonpanollaan:

ma 4.8. Hotelli Keurusselkä, Keuruu

ti 5.8. Kisaranta, Kangasala

ke 6.8. Hotelli-Kylpylä Rauhalahti, Kuopio

pe 8.8. Night Club Tähti, Oulu

la 9.8. Suukosken Keidas, Tervola

su 10.8. Kyllikinranta, Iisalmi

ti 12.8. Rajavaaran lava, Kesälahti

ke 13.8. Helsinki Pavi, Vantaa

to 14.8. Tampsan lava, Kotka

pe 15.8. Esakallio, Somero

la 16.8. Riutanharjun lava, Riihimäki

su 17.8.2014 – ke 20.8. Baltic Princess , Turku

pe 22.8. Ravintola Wanhan Tanssikellari, Helsinki

la 23.8. Luhurikan Lava, Lapua

ma 25.8.2014 – ti 26.8. Viking Grace

pe 29.8. Kisaranta, Kangasala

ke 3.9. Ikaalisten Kylpylä, Ikaalinen

pe 5.9. Krouvin Lava, Hartola

la 6.9. Kukonhiekka, Saarijärvi

ke 10.9. Baltic Princess, Turku

pe 12.9. Sokos Hotel Kimmel, Joensuu

la 13.9. Hankasalmen Revontuli, Hankasalmi

pe 19.9. Kisaranta, Kangasala

la 20.9. Merisärkän Viihdekeskus, Kalajoki

ke 24.9. Hotelli Rukahovi, Kuusamo

to 25.9. Hotelli Levitunturi, Kittilä

pe 26.9. Ravintola Valdemari, Rovaniemi

la 27.9. Naapurivaaran Huvikeskus, Sotkamo

ke 1.10. Silja Europa, Helsinki

pe 3.10. Ravintola Venus, Turku

la 4.10. Merikievari, Merikarvia

pe 10.10. Night club Tähti, Tampere

la 11.10. Urjanlinna, Sievi

pe 17.10. Ravintola Mulligan’s, Kouvola

la 18.10. Pesäkallio, Lahti

jne…

www.taikakuu.com

www.facebook.com/TaikakuuOfficial

 

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android