In English

MagnumLive

Jonna Ortju julkaisee soolosinglen

JULKAISTU 24/07/2020
Jonna Ortju

Seireeneissä ja NAMU bändinsä kanssa viime vuosina ahkerasti keikkaillut ja useita kappaleita julkaissut Jonna Ortju tekee pitkästä aikaa musiikkia nyt sooloartistina. Ei enää pelkää -laulun on Jonnalle säveltänyt Antti Kleemola ja sanoituksesta vastaa Johanna Viksten. Erityisen tästä projektista tekee se, että laulun sovituksesta sekä tuotannosta vastaa Jonnan muusikkonakin tunnettu poika Viljami Salo, joka jatko-opiskelee tällä hetkellä biisintekijä- ja tuottajalinjalla Turussa. Tämä on äidin ja pojan ensimmäinen tuotannollinen yhteistyö. Jousisovitukset Joonas Almila. Julkaisu MuFa Records.

Jonna Ortju kertoo: 

– Antti lähetti  mulle biisin demon pari vuotta sitten ja jostain syystä laulu ui suoraan mun sieluun kun kuuntelin sitä kerta toisensa jälkeen uudestaan.

– Viljami teki todella monta eri versioita laulusta ennen kuin tuntui, että olemme maalissa. Työskentelyä seuratessa totesin, että en voisi olla ylpeämpi pojasta. Joonaksen upeat jousiarrit antoivat biisille juuri sen toivotun tunnelman ja loppusilauksen.
Tämä laulu on erilainen kuin muut lähiaikoina julkaisemani kappaleet. Sen vuoksi myös lauloin sen eri tavalla.

– Olen äärettömän kiitollinen siitä, kun saan tehdä musiikkia monipuolisesti ja ympärilläni on huippuosaajia moneen lähtöön. Nyt oli juuri tämän laulun aika ja toivon, että se lämmittää ja voimaannuttaa  sydäntäsi. Tämä laulu on tehty sinulle.

Ei enää pelkää / säv. Antti Kleemola / san. Johanna Viksten / sov. Viljami Salo / MFRSG 118 / FIMUF2000002



Elokuussa Jonna nähdään käsikirjoittamassaan musiikkikomediassa
– mukana Meiju Suvas

Maitolavan Madonnat – Haku päällä -musiikkikomedia on kahden naisen show,  joka pohjautuu viime kesältä tuttujen roolihahmojen ja todellisten persoonien Mantan-kyläbaarin omistajan, entisen iskelmätähden sekä  hänen ystävänsä Marian – kyläkoulun opettajattaren vauhdikkaaseen elämään. Ohjelman musiikki kuljettaa draamakaarta tukevasti eteenpäin. Luvassa on taattuja helmiä ja  iskusävelmiä eri vuosikymmeniltä sekä tuttuja Meijun hittejä.

Maitolavan Madonnat – Haku päällä
Käsikirjoitus & ohjaus Jonna Ortju & Meiju Suvas
Rooleissa: Manta: Meiju Suvas, Maria: Jonna Ortju

Esitykset  nähdään Taulun kartanon klubimaisessa Riihiteatterissa, Toivakassa ja syyskaudella Jyväskylässä, Ravintola Harmoonissa. 

Kurkkaa teatterin tunnelmaa: https://youtu.be/wMdWkLYUEds

https://taulunkartano.fi

Ensi-ilta
pe 24.7. – klo 19

la  25.7. klo 19

su 26.7. klo 15

ma 27.7.klo 19

ti    28.7. klo 19

ke  29.7. klo 19

to  30.7.  klo 19

su    2.8. klo 15

ma   3.8. klo 19

ti     4.8.  klo 19

ke   5.8.  klo 19

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›