In English

MagnumLive

Huutokauppamestari Aki Palsanmäki isännöi, luennoi ja huutokauppaa

JULKAISTU 10/02/2015
Aki Palsanmäki, huutokauppakeisari

Syvien kansanrivien suosikki, meklari, puhuja ja juontaja Aki Palsanmäki on nyt MagnumLiven myynnissä.

Kansan rakastama huutokauppamestari Aki Palsanmäki on tuttu suomalaisille niin TV:stä kuin huutokauppanuijan varresta. Tammikuussa 2015 Kultainen Venla -gaalassa Suomen tunnetuimmalle meklarille luovutettiin yksi arvokkaimmista pysteistä: Palsanmäki voitti yleisöäänestyksellä valitun Vuoden parhaan tv-esiintyjän Venlan.

Aki on nyt Heli-vaimonsa kanssa valmiina keikoille. Tarvittaessa mukaan lähtee myös tv:stäkin tuttu moniosaaja Markku.

Aki Palsanmäki keikkailee monenlaisissa tilaisuuksissa:

Huutokauppameklari
Omien huutokauppojen lisäksi Aki voi huutokaupata myös muiden tavaroita, vaikkapa jonkun yrityksen tai hyväntekeväisyyskohteen tuotteita, haluamassanne paikassa.

Juontaja
Aki toimii jouhevasti myös juontajana ja tapahtumaisäntänä yritystapahtumissa, juhlissa ja avajaisissa, joihin tarvitaan positiivista, huumorintajuista ja aitoa rehellistä suomalaista miestä.

Puhuja
Aki Palsanmäki puhuu mieluusti yrittäjyydestä oman kokemuksensa ja tarinansa kautta. Aina ei ole ollut niin ruusuista, mutta aina on notkosta noustu. Jokaisella asialla on tarkoitus.

Aki Palsanmäki isännöi tänä keväänä jo kolmannella kaudella suositussa Suomen huutokauppakeisari tv-realitysarjassa. Ohjelma nähdään Jimillä keskiviikkoisin ja kolmas tuotantokausi alkaa maaliskuussa 2015. Toinen tuotantokausui pyörii parhaillaan Nelosella. Lue lisää  Jim TV:n sivuilta.

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›