In English

MagnumLive

Hurma vastaa yleisönsä pyyntöön: tanssialbumi ja musiikkivideoita

JULKAISTU 27/08/2021
Hurma, albumi, CD

Hurma on saanut viihdyttää suomalaista tanssikansaa jo kunnioitettavat kymmenen vuotta. Itseään leppoisasti laulu- ja soitinyhtyeeksi tituleeraava yhtye on nyt julkaissut uuden tanssi-albumin, jonka nimenä on ytimekkäästi: Hurma. Musiikkina levyltä löytyy mielenkiintoisia kappaleita uudelleen modernisti sovitettuna –  Angry Birdsistä Hevipolkkaan ja Game of  Thronesiin.

– Meiltä on pitkään toivottu äänitettä, jossa esittäisimme omia versioita ohjelmistomme suosituimmista kappaleista. Huutoon on nyt vastattu. Julkaisimme HURMA-albumin, jossa on 16 kappaletta toivotuimmista cover-versioistamme. Kappaleet ovat levyllä tanssityylein pareittain, aivan kuten ne keikoillakin esitetään. Albumi juhlistaa samalla Hurma-yhtyeen 10-vuotista uraa tanssimusiikin saralla, bändi pohtii. 

Matkan varrella on sattunut kaikenlaista, niin kuin elämässä yleensäkin.

– Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin kiitollisuus siitä, että olemme saaneet tehdä tätä työtä, ja meitä kannustavat fanit ovat seuranneet mukanamme koko tapahtumarikkaan vuosikymmenen.

– Ohjelmistomme on alusta asti ollut monipuolinen ja koostunut eri musiikkityylien kappaleista. Olemme esittäneet keikoilla omien teostemme lisäksi muun muassa elokuvamusiikkia, musikaalisävelmiä sekä pop- ja rock-klassikoita. Olemme sovittaneet kappaleet paritanssia palvelemaan muotoon ja saaneet omannäköisistä versioistamme paljon kiitosta.

Albumin kappaleista on julkaistu jo tanssillisia musiikkivideoita, viimeisimpänä He’s a Pirate (Pirates of the Caribbean). Lisää videoita on tulossa. Kaikkiin levyn kappaleiden tanssilajeihin on tehty / tulossa myös tanssinopetusvideoita, joita voi käyttää tanssikoulujen opetuksessa. Videot on toteutettu yhteistyössä Tanssikoulu Playn kanssa.
(Youtube @hurmaofficial). 

– Tangon perusteiden jatkoksi julkaisemme keikoillammekin suosituksi nousseen He’s a Pirate -kappaleen musiikkivideon. Video on toteutettu yhteistyössä Tanssikoulu Playn kanssa, ja kyseinen kappale löytyy tietenkin myös uudelta albumilta. 

• Albumin CD-painos on nyt saatavilla bändin  keikoilta ja Facebookista.
• Kuuntele Spotifyssa
Kappalelista videoiden alla. 

Tanssinopetusvideo:

Hurma – Hurma, CD 2021

1. Älä huoli / jive, bugg
2. Ainutkertainen / jive, bugg
3. Nocturne / hidas valssi
4. Kun aika on / hidas valssi
5. He’s a Pirate (Pirates of the Caribbean Theme) / tango
6. El Tango De Roxanne (Moulin Rouge Soundtrack) / tango
7. Liian kuuma / fox, fusku 
8. Tanssitaan / fox, fusku 
9. Kaunis / slovari 
10. The Lonely Shepherd, (Kill Bill Theme) / slovari
11. Smooth Operator  / cha cha
12. Kun olet poissa / cha cha
13. Angry Birds Theme / polkka
14. Hevipolkka / polkka 
15. Olet mun kaikuluotain / valssi
16. Game of Thrones Theme / valssi

© & P Hurma 2021 / hur001 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›