In English

MagnumLive

Huimassa nousussa olevalta Werannalta uusi single: Rakkaus minut rakensi

JULKAISTU 05/11/2021

Weranta on viiden musiikin ammattilaisen orkesteri, jota yhdistää halu tuottaa elämyksiä yleisölle aina tinkimättömästi.

Rakkaus minut rakensi on voimakas kertomus tunteesta, joka määrittelee ihmiselämää vahvasti alusta loppuun saakka. Kappaleen sanoma herättää ajattelemaan, minkälainen maailma olisi ilman ympärillämme olevaa rakkautta, joka muovaa meistä sellaisia kuin olemme.

 

Uusi single on Werannan suuri askel matkalla kohti koko Suomen tavoittavaa musiikkia. Rakkaus minut rakensi on Werannan alkuperäisjulkaisu, jonka työstäminen alkoi jo keväällä 2020. Kappaleeseen sanat on kirjoittanut Annika Tello ja sävellyksestä vastaa Antti Kleemola ja Pasi Ojala. Kappaleen sovitukseen oman leimansa ovat antaneet Kleemolan ja Ojalan lisäksi Werannan Esa Hakkarainen ja Ossi Peltoniemi.

Weranta julkaisee omaa musiikkia tavoitellen laajaa kuulijakuntaa. Musiikissa soivat vahvasti moniääniset laulut, kuten amerikkalaisessa The Eagles-yhtyeessä aikoinaan. Yhtye esiintyy nuorekkaalla ja mukaansa tempaavalla otteella.

www.weranta.fi

www.facebook.com/werantaofficial

www.instagram.com/werantaofficial

https://www.youtube.com/c/werantaofficial

Weranta tanssiorkesteri

Weranta – Rakkaus minut rakensi, cds
Julk. 5.11.2021
San. Annika Tello
Säv. Antti Kleemola, Pasi Ojala
Sov. Antti Kleemola, Pasi Ojala, Esa Hakkarainen, Ossi Peltoniemi
Äänitys: Jyri Sariola, Ossi Peltoniemi
Miksaus & masterointi: Jyri Sariola / Mimix Studios

 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›