In English

MagnumLive

FBI-beatilta uusi kappale: Jäädä voin mä nyt

JULKAISTU 06/05/2013
FBI-BEAT, Jäädä voin mä nyt, single

FBI-beat on yhtye, joka on jo yli viidentoista vuoden ajan viihdyttänyt iskelmäkansaa ja kiertänyt lavoja suosion siivittämänä.

– Soitamme ”uuden sukupolven turvetta” eli vanhaa tanssimusiikkia uusin ottein ja soundein, kertoo bändi.

FBI-beat on viihtynyt studiossa aiemmin jo useamman pitkäsoiton verran. Nyt ollaan jälleen levytyspuuhissa. Uusin, nyt päivänvalon näkevä singlejulkaisu, on nimeltään Jäädä voin mä nyt. Kappale on FBI-beatilta perinteistä beat-iskelmää rautalankahengessä. Kappaleen on säveltänyt pitkän linjan muusikko, Sinitaivas-orkesterissa vaikuttava Jarno Pasma. Sanoituksen on tehnyt FBI-beatin Jere Vilkkinen ja sovituksen niinikään FBI-beatin miehitykseen kuuluva Miikka Törmälä.

Kuuntele kappale MagnumLiven Youtubesta tai FBI-beatin bio-sivulta.

Kirjoittamani sanat kertovat ehkä tavallaan omasta elämästäni vuosien takaa, monille muusikoillekin niin tutusta menosta. Siitä, kun mies on tullut siihen pisteeseen, että itsekäs ja liikkuva elämäntyyli ei enää jaksa kiinnostaa. Jossakin vaiheessa on kuitenkin tullut tavattua kiva mimmi, jonka kanssa oli keskimääräistä parempi meininki ja asia jäi hiukkasen kolkuttelemaan. Sitten pitää ottaa asia puheeksi, että tilanne on vähän tasaantunut, valaisee FBI-beatin solisti-kitaristi Jere virne silmäkulmassa.

– Jäädä voin mä nyt on tunnelmallinen iskelmä ja tein siihen mielestäni meidän näköisen rautalankahenkisen sovituksen, jatkaa kappaleen sovittaja Miikka Törmälä, FBI-Beatin yksi perustajajäsenistä.

Jäädä voin mä nyt, CDS, MGM-313
Kesto 4’09
Säv. Jarno Pasma, san. Jere Vilkkinen, sov. Miikka Törmälä.
Magnum Music Oy

FBI-beat:
Markus Törmälä: soolokitara, laulu
Jere Vilkkinen: laulu, komppikitara, pasuuna
Miikka Törmälä: koskettimet, basso, laulu
Juha Kangassalo: rummut, percussiot, laulu

Kotisivut: www.fbi-beat.com

 

Kevään/kesän keikkoja:

pe 26.4. Ravintola Seurahuone, Tampere

ti 30.4. Syvälahden lava, Kangasniemi

la 4.5. Ravintola Sinisoihtu, Rauma

su 5.5. – ma 6.5. Viking Grace, Turku

la 18.5. Mäntsälän Suurlava, Mäntsälä

la 25.5. Hirvensuuli, Huittinen

su 26.5. – ti 28.5. Silja Europa, Helsinki

pe 31.5. Wanha mestari, Vaasa

la 1.6. Ravintola Alvari, Noormarkku

pe 7.6. Kuikan lava, Jyväskylä

la 8.6. Urjanlinna, Sievi

ke 12.6. Särkkä, Punkalaidun

pe 14.6. Yritystilaisuus, Jyväskylä

la 15.6. NaapurivaaraN Huvikeskus, Sotkamo

su 16.6. Mäntymäki, Orimattila

pe 21.6. Naantalin Kylpylä, Naantali

la 22.6. Merikievari, Merikarvia

su 23.6. – ma 1.7. loma

to 4.7. Hamina Bastioni, Hamina

la 6.7. Viihdekeskus Hojo hojo, Tuusniemi

pe 12.7. Krouvin Lava, Hartola

to 18.7. Tanssiravintola Soittola, Seinäjoki

pe 19.7. Risulahden lava, Luumäki

la 20.7. Valasranta, Yläne

su 21.7. – ma 22.7. Viking Grace, Turku

pe 26.7. Huuhkajavuoren lava, Lavia

la 27.7. Mäntsälän Suurlava, Mäntsälä

su 28.7. Venesjärven lava, Kankaanpää

ke 31.7. Merisärkän Viihdekeskus, Kalajoki

la 3.8. Rönnin lava, Orivesi

ma 5.8. – ti 6.8. Silja Europa, Helsinki

ti 6.8. Merikievari, Merikarvia

pe 9.8. Esakallio, Somero

la 10.8. Kukonhiekka, Saarijärvi

la 17.8. Jyrkkäkosken Huvikeskus, Pudasjärvi

la 31.8. Maaningan Kasino, Maaninka

Muutokset mahdollisia ks päivitetty kalenteri >>

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›