In English

MagnumLive

Eva Louhivuori

Jazzpianisti, Eva Louhivuori

Eva Louhivuori on omaperäinen laulaja, lauluntekijä, kosketinsoittaja ja muusikko, joka on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa Suomen musiikkikentällä. 

Eva esiintyy soolona erilaisissa tilaisuuksissa, ja kasaa ohjelmistoa asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pääpiirteittäin hänen ohjelmistoon kuuluu pop- sekä jazzkappaleita, ja Evan tulkinnat tunnetuista biiseistä ovat herättäneet paljon ihastusta. Eva esiintyy koskettimien kanssa ja hänen esiintyminen taipuu niin tunnelmoivaan taustamusiikkiin, kuin esiintymisnumeroihin. 

Jopa 4-oktaavin äänialan omaava laulaja on parhaiten tunnettu yhtyeestään Eva & Manu, jotka tulivat suuremman yleisön tietoon singlellään Feet in the Water sekä “Cinnamon Hearts”. Yhtye oli Emma-ehdokkaina kahdessa kategoriassa ja ovat tehneet satoja keikkoja mm. Jussi Gaalassa, Urheilugaalassa, Ruisrockissa, Provinssirockissa, Juhlaviikoilla sekä SuomiLOVEssa. 

Eva säveltää musiikkia myös muille artisteille, mainoksiin sekä elokuviin. Häneltä on tullut julkaisuja myös Aasiaan, viimeisimpänä Renny Harlinin jättielokuvan Legend of the Ancient Sword -tunnuskappale, jonka esittää kiinalainen poikabändi Nex7. Monipuolinen laulaja sävelsi levyllisen Eino Leinon runoja, ja hänen yhtyeensä ELE julkaisi debyyttialbuminsa muutama vuosi sitten. 

 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›