FI / EN

Saara Aalto

Saara Aalto keikkamyynti
Seuraavat keikat

Esittely

Musiikin ja showareenojen tähti. Poplaulaja ja pianisti. Lauluntekijä. Maailmantähti Saara Aalto valloittaa uniikilla äänellään ja olemuksellaan sekä eeppisellä rakkauspopillaan.

Intiimeissä konserteissa Saara esiintyy pianolla itseään säestäen ja toisessa ääripäässä hänet voidaan nähdä Big Bandin solistina tai pop-keikalla oman bändinsä kanssa. Firmaojen juhlista suurestradeille.

Saara on vakiinnuttanut itsensä yhdeksi Suomen suurimmista kyvyistä ja kuuluisimmista laulajatähdistä. Maailmanvalloituksen Saara aloitti osallistumalla voittoisasti UK X Factor -kilpailuun. Tästä alkoi Saaran kansainvälinen ura, joka jatkui mm. Eurovision Song Contest -kilpailujen kautta loppuunmyydyille keikoille suurareenoille ja suurmusikaaleihin – myös muiden kansainvälisten tähtien seurassa. Saaran rinnalla on nähty monia maailmantähtiä, mm. Kylie Minogue, Andrea Bocelli, Adam Lambert ja Jose Carreras.

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.