FI / EN

Jukka Viljanen

Jukka Viljanen, Juoksija ja puhuja.
Seuraavat keikat

Esittely

Jukka Viljanen. Seikkailujuoksija ja retkikuntajohtaja.

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen on juossut ainoana ihmisenä maailmassa yksin Saharan autiomaan halki. Hän on myös johtanut kansainvälisiä retkikuntia mm. Kalaharin autiomaassa sekä Grönlannin jäätiköllä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jukan on nähty seikkailevan myös mm. Pohjoisnavalla ja Etelänapamantereella.

Seikkailujuoksija tuntee myös mitalin toisen puolen. Hän on koulutukseltaan ekonomi ja työskenteli yli kymmenen vuotta liike-elämän palveluksessa. Siksi Jukan ehdottomana vahvuutena on kyky yhdistää kovien seikkailujen tuoma kokemus ja osaaminen työntekijöiden arkipäivään.

Jukka Viljanen käsittelee luennoillaan mm. seuraavia aiheita:

• Kuinka koviin tavoitteisiin päästään.
• Kuinka kerätä rohkeutta kohdata vaikeita asioita
• Kuinka löytää itsestä uuden annoksen sisua ja tarmoa
• Motivaatio, asenne, uskallus, uudistuminen ja henkiset esteet
• Tiimityö
• Tiimin johtaminen

”Miten päästä mahdottomalta tuntuvaan tavoitteeseen”.
”Dream It – Plan It – Do It.”

Jukka luennoi suomeksi ja englanniksi.

 

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.

Spotify

Artikkelit