In English

MagnumLive

Tomi Metsäketo

Tomi Metsäketo on musiikin vahva ammattilainen. Erikoisalanaan Tomilla ovat italiankieliset kuolemattomat laulelmat ja serenadit. Ohjelmistoon kuuluu myös viihdemusiikin klassikkoja ja mm. musikaaleista tuttuja kappaleita. Kevyemmän musiikin parissa olemme saaneet nauttia hänen upeasta äänestään ja eläytymiskyvystään monissa menestysmusikaaleissa ja oopperoissa (mm. Les Misérables, The Sound of Music, Me and My Girl, Calypso, Titanic…). Tomi on opiskellut pitkään myös klassista laulua.

Upeiden levyjensä myötä (Primo, Tummaa samettia, Eternamente, Roma, Rakkautta vain) Tomi on ollut ehdolla Emma-palkinnon saajaksi kolmesti. Vuonna 2010 ilmestyi Tomin  joululevy Kuului laulu enkelten ja vuonna 2011 kokoelma-albumi Kaikki parhaat. Ensilevytys toi kultaa, seuraava platinaa. Myös joululevy on saavuttanut platinarajan.

Tomilla on kokemusta myös Suomen 2006 Euroviisu-finaalista, joissa hän sijoittui upeasti toiseksi. Muista paljon julkisuutta saaneista menestyksistä mainittakoot mm. Tanssii tähtien kanssa -voitto.

Konserttikiertueet
Jo useana vuonna Tomi on kiertänyt syksyisin konserttikiertueen merkeissä ympäri Suomen. Hänen rinnallaan on nähty monia eturivin naisartisteja (mm. Laura Voutilainen, Johanna Kurkela). Kuului laulu enkelten -joulukirkkokiertueet ovat kuuluneet myös monivuotiseen perinteeseen, joissa on niinikään ollut vierailijoita (mm. Saara Aalto, Jenni Vartiainen). Viimeisimpiä kiertueita ovat olleet Tuliset tenorit ja Sopraanot Metsäkedolla. Konserttiyhteistyötä Tomi on tehnyt paljon mm. pianovirtuoosi Jukka Nykäsen kanssa.

 

Videot

Referenssejä

”Tomi Metsäkedon ja Jukka Nykäsen esiintyminen asiakastilaisuudessamme 8.7. oli aivan ihana ja todella korkeatasoinen! Asiakkaamme arvostivat minikonserttia suuresti!”
Mia Passi-Suomalainen, Andritz Oy

Taustaa

Tunnistettava ääni ja aistikkaat tulkinnat ovat Tomi Metsäkedon tavaramerkkejä. Musiikki on kulkenut hänen rinnalla pitkään. Nuoruusvuosina hän oli mukana maineikkaassa Cantores Minores -kuorossa. Hän on opiskellut laulua mm. Sibelius Akatemiassa, Helsingin Konservatoriossa ja myös pitkään Italiassa Tina Scapinin opastuksella.

Albumit
Rakkautta vain, 2012
Kuului laulu enkelten, 2010 (2010 joululevy, kultalevy 2010, platinalevy 2011)
Roma, 2008
Eternamente, 2006
Eternamente Maria, 2006 (joulupainos)
Tummaa samettia, 2004 (kultalevy 2004, platinalevy 2011)
Primo, 2002 (kultalevy 2002)

Muita julkaisuja
Tuliset tenorit, livetaltiointi, 2013
Kaikki parhaat – 10-vuotisjuhlakokoelma, CD 2011
Vierailu Saara Aallon Enkeleitä – Angels -jouluCD:llä, 2011
Oggi Ti Amo, San Remo laulukilpailun voittaja Laura Bonon kanssa, CDS, 2005
Mukana Laura Bonon albumin Suomessa julkaistulla versiolla, 2005

Kiertueet
Sopraanot Metsäkedolla, Maria Lundin ja Päivi Pylvänäisen kanssa, 2015, 2016
Tuliset tenorit, Pentti Hietasen, Jyrki Anttilan kanssa, 2013, 2014, 2015, 2016
Kuului laulu enkelten, Laura Voutilaisen kanssa, 2015
Kuului laulu enkelten, Saara & Suvi Aallon kanssa, 2013
Kuului laulu enkelten, Saara Aallon kanssa, 2012
Kuului laulu enkelten, mukana lapsikuoroja, 2011
Kuului laulu enkelten, Laura Voutilaisen kanssa, 2010
Kuului laulu enkelten, Karoliina Kallion kanssa, 2009
Kuului laulu enkelten, Jenni Vartiaisen kanssa, 2008
Rooma – Helsinki – New York, Laura Voutilaisen kanssa, 2008
Tomi Metsäketo ja Johanna Kurkela konserttikiertue, 2007
Eternamente, oma konserttikiertue, 2006
Kuului laulu enkelten Mari Palon kanssa, 2005, 2006
Kuului laulu enkelten Laura Voutilaisen kanssa, 2004
Notte D´Amore – oma konserttikiertue, 2004
Kuului laulu enkelten Laura Pyrrön kanssa, 2003
Kuului laulu enkelten Anna Erikssonin kanssa, 2002

Musikaalit, teatterit
Vaimoke, Mikkelin kesäteatteri 2013
Les Misérables, Tampereen teatteri, 2013 – 2014 (rooli: Marius)
Les Misérables, Åbo Svenska Teater, 2011 (rooli: Marius)
Titanic, 2008 – 2009, Seinäjoki kaupunginteatteri, (rooli: Barret)
Elisabeth, 2005 – 2006, Turku kaupunginteatteri (rooli: Franz Josef)
Calypso, 2002, Hartwall Areena (rooli: Odysseus)
Les Misérables 2000, Helsinki kaupunginteatteri (rooli: Marius)
The Sound of Music, 1998 Helsinki kaupunginteatteri
Me and My Girl, 1997, Svenska Teatern Helsinki
The Secret Garden, 1996, Alexander Theatre (rooli: Archibald Craven)

Muuta mainittavaa:
Fort Boyard, TV-ohjelmassa, 2010
Suomen Paras kuoro, TV-ohjelmassa, 2009, 2011
Suomen Euroviisu-finaali (Eternamente Maria), toinen sija, 2006
Tanssii tähtien kanssa -voitto Sanna Hirvaskarin kanssa, 2006
Emma-ehdokas –  Paras iskelmäalbumi, 2004
Emma-ehdokas – Paras esikoisalbumi, 2002
Emma-ehdokas – Paras miesartisti, 2002

 

 

Keikat

Erikoisohjelmat

Ohjelmisto
Tomi repertuaarissa on eri tilaisuuksiin sopivia ohjelmakokonaisuuksia ja kokoonpanoja. Ohjelmistossa on erilaisiin tilaisuuksiin, konsertteihin ja yritystapahtumiiin sopivia italiankielisiä, kuolemattomia laulelmia ja serenadeja, suomalaisia klassikoita, musikaali- ja elokuvasävelmiä, niin orkesterin, jousiryhmän kuin pianistin kanssa.

• Viihdekonsertit
• Klassiset konsertit
• Yritystilaisuudet
• Joulukonsertit

Pyydä tarjous

KUUNTELE

Ajankohtaista

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
0

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›