FI / EN

Sampsa Simpanen

Sampsa Simpanen
Seuraavat keikat

Esittely

Sampsa Simpanen – Stand Up -koomikko

Stand up -koomikko Sampsa on moottoripyöräjengiläiseltä näyttävä nallekarhu, perheenisä ja entinen pastorismies. Kolmen alle kouluikäisen lapsen isänä hän ei pelkää mitään. Paitsi kotona pysymistä.

Sampsan kirkolliset velvoitteet jäivät taakse komiikan tieltä, mutta seuraavat tiiviisti tarinoissa mukana. Sampsalla on oma näkökulmansa elämään. Lämmin olemus ja outoihin, mutta silti kaikille tuttuihin, kokemuksiin pohjautuvat tarinat kulkevat jouhevasti yleisön mukaansa temmaten.

Sampsa kieltäytyy ikäkriisistä, mutta silti aikuisen miehen elämä on haastavaa joskus. Sampsa on kofeiiniaddikti, joka ajoittain haastaa yleisönsä ja joskus ”vahingossa” myös itsensä. Sampsa yleisössä ovat viihtyneet niin Ilosaarirockin yleisö, kuin seurakunnan lasten tapahtuman perheetkin.

Esityksen pituudet voivat vaihdella 15 min. ja 1,5 tunnin välillä, sopimuksen mukaan. 

Sampsa Simpanen – juontaja

Sampsa Simpanen on pidetty juontaja, joka entisenä pastorina, nykyisenä Stand up -koomikkona ja radioammattilaisena osaa puhua niin, että yleisö jaksaa kuunnella. Sampsa on innostuja sekä innostava.

Sampsa Simpanen – puhuja

Sampsa Simpanen puhuu mm. työssä jaksamisesta. Hän on käynyt läpi työuupumuksen, vaikean masennuksen ja puhuukin mm. tästä aiheesta omakohtaisen kokemuksen kautta pitäen yleisön otteessaan koko ajan ja jättäen lopulta kaikkien mieleen toivon ja sen uskon asiasta selviämiseen. Sampsa pitämät yritystilaisuudet eivät ole komiikkaa, vaikka toki Sampsa koomikkous niissä näkyykin.

Sampsa on puhunut niin hitsareille, kuin lääkäreille. Hän oli vuosia seurakunnan johtajana ja nyt on kiertänyt Suomea koomikkona, juontajana festareilla ja kauppakeskuksissa, sekä puhujana mm. tyky-päivillä, sekä yritystilaisuuksissa.

Aiheita mm:

• työssä jaksaminen

• Itsensä voittaminen

• Esiintymiskoulutukset, sekä live-esiintymiset että  virtuaaliset esiintymiset (Teams jne.)

• ”Moka on lahja”, epäonnistumisen pelko ja sen käsittely esiintyjän silmin.

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.

Spotify

Artikkelit