in-english

MagnumLive

Piritta Venho

Piritta Venho

Piritta Venho teki kesällä 2014 näyttävän paluun iskelmätaivaalle. Uskallus tulkita aikuisen naisen varmuudella toi hänelle Tangomarkkinat-laulukilpailun finaalissa 2014 kakkosijan, mutta vielä enemmän mieltä lämmittävän yleisön suosikki -tittelin. Piritta valitiin suorassa lähetyksessä eniten yleisön ääniä keränneenä finaaliin ja tuomariäänien hajottua hän sijoittui lopulta kilpailun kakkoseksi.

Vuosina 1998 – 2004 hän kiersi Tangoprinsessan tittelin saatuaan ympäri Suomea ja osallistui myös mittavalle konserttikiertueelle. Seitsemän vuoden tiiviin keikkailun jälkeen oli aika rauhoittua ja antaa aikaa perheelle: Piritta päätti luopua keikkailusta. Halu lavoille ja viihdyttämään ei kuitenkaan koskaan unohtunut ja se kasvoi sisällä pikkuhiljaa, kunnes kesällä 2014 se johdatti hänet jälleen parrasvaloihin.

Pirittan erikoisesiintymisinä mainittakoot solistikiertue Kosovoon suomalaisille rauhanturvaajille ja Rauman kaupunginteatterissa vierailu tangomusikaalissa Satumaa ja juontajanpesteista televisioitu Help For Kids -hyväntekeväisyyskonsertti Tampereella. Piritta on esiintynyt sooloartistina eri kokoonpanoissa. Pirittaa voi kuulla myös Sydänten kotimaa -levyllä.

Videot

Muuta:
Tangoprinsessa 1998
Sydänten kotimaa, CD (1999)
Tangomarkkinat-laulukilpailun kakkonen 2014

Keikat

Pyydä tarjous

Ajankohtaista

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android