in-english

MagnumLive

Patajätkä

Rautalankaotteella tanssimusiikkiin tarttuva Patajätkä on rillumareihenkinen orkesteri, joka ei jätä tanssijoita tai kuuntelijoita kylmäksi. Patajätkä suhtautuu intohimoisesti esittämäänsä musiikkiin, ja mukana kulkee koko ajan myös ajatus siitä, että musiikki palvelee hyvin myös asiaan perehtyneempiä tanssijoita. Aito innostus ja kiinnostus musiikkiin näkyy myös keikoilla, koska sinne lähdetään yleisön viihdyttämisen lisäksi myös itse nauttimaan.

Patajätkä on ottanyt haltuunsa kokonaisen tanssi-illan kattavan ohjelmiston ja on lähtenyt tietoisesti suuntautumaan nimenomaan tanssimusiikkiin. Ohjelmistoa lähdettiin rakentamaan tutuista, hienoista kappaleista, joista moni muistetaan jo menneiltä vuosikymmeniltä, mutta joita ihmiset haluavat edelleen niitä kuulla. Näin ollen Patajätkä soittaakin monipuolisen ohjelmiston niin kuuntelijalle kuin tanssijallekin.

Kokoonpano

Patajätkä–kokoonpano

Miikka Henriksson – Laulu, kitara
Jaakko Luoma – Basso, laulu
Osku Paappanen – Koskettimet, laulu
Ville Hatanpää – Rummut

Keikat

Pyydä tarjous

Ajankohtaista

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android