in-english

MagnumLive

Amadeus Lundberg

Amadeus Lundberg

Lahjakas laulaja Amadeus Lundberg hurmaa yleisöään persoonallisella laulutyylillään ja karismaattisella olemuksellaan. Amadeus on näyttänyt kykynsä myös suurien estradien parrasvaloissa.

Amadeus  tuli suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan Tangokuninkuuden vuonna 2009. Hän valloitti tuolloin koko Suomen kansan sydämet laululla Onnemme kyyneleet.

Vuoden 2010 alussa Amadeus oli mukana Suomen Euroviisu-finaalissa ja hän pääsi jatkoon omasta Euroviisu-karsinnastaan kappaleella Anastacia. Tammikuussa julkaistiin myös hänen ensimmäinen albuminsa Amadeus. Singlelevytyksistä mainittakoot mm. Riku Niemi Orchestran kanssa tehty Amado Mio.

Tanssilava- ja ravintolaesiintymisten ohella Amadeus on konsertoinut vuosien saatossa monissa eri konserteissa, mm. Valon airueet -kiertue ja Sielu soi -konsertit, sekä Sinitaivas-konserttikiertueet (2009, 2011, 2012 ja 2013). Vuonna 2010 Amadeus oli mukana mm. tätinsä Anneli Sarin kanssa yhteisessä musiikkinäytelmäteoksessa Taivaan Portit, joka kiersi lukuisilla paikkakunnilla. Syksyllä 2013 Amadeus oli mukana Kari Tapio -muistokonserttikiertueella. Kiertue jatkuu myös keväällä 2014.

Keväällä 2014 julkaistiin aivan uutta musiikkia: Jukka Kuoppamäen Amadeukselle tekemä kappale Vain rakkaus ennakoi uutta albumia, joka julkaistiin kesällä 2014. Pitkäsoitto sai nimekseen juuri kyseisen kappaleen. Amadeus Lundbergin & Riku Niemi Orchestran Vain rakkaus -albumi nousi upeasti ykköseksi Suomen Viralliselle Myydyimmät Albumit -listalla. Levy nousi listalle parhaimman kahdenkymmenen joukkoon jo heinäkuussa heti ilmestyttyään, kärkkyi paalupaikkaa muutaman viikon ajan kärkikolmikossa ja nousi lopulta ykköseksi.

Odotettu toinen studioalbumi Vain rakkaus tehtiin yhteistyössä Suomen parhaan orkesteri Riku Niemi Orchestran kanssa. Riku Niemi toimi levyllä tuottajana ja teki hienoa jälkeä myös sovituspuolella. Levyllä on mukana peräti seitsemän mestari Olavi Virran levyttämää kappaletta. Tangoja levyllä on kahdeksan. Nostalgiakappale Besame Mucho on saanut Riku Niemen käsissä uudet suomenkieliset sanat. Levyltä jälkilohkaistiin radiosinglenä kappale Amor, amor, amor. Marraskuussa 2014 Vain rakkaus palkittiin kultalevyllä.

Amadeus Lundberg julkaisi uuden albumin syksyllä 2015. Puhu minulle rakkaudesta -albumissa Amadeuksen rinnalla soittaa Riku Niemi Orchestra. Albumille, jossa on jotain vanhaa, jotain uutta ja kenties jotain sinistä, on haettu vanhan ajan tyylillä tehtyjä kappaleita. Levyllä on laadukasta viihdemusiikkia, jossa on häivähdys nostalgista tunnelmaa sekä suuria orkestraatioita, jossa soivat mm. upeat viulusessiot. Levyllä on kolmetoista upeaa kappaletta, osin mm. Olavi Virran esittämää tuotantoa. Uusia kappaleita levyltä löytyy muutama. Nimikkokappale Puhu minulle rakkaudesta julkaistiin kesän alussa ennakkosinglenä (kuuntele Youtubessa) ja sen on säveltänyt ja sanoittanut Jukka Kuoppamäki. Levyn uutuuskappaleisiin kuuluu myös Riku Niemen säveltämä ja sanoittama Hän on mulle kaunein. Levyltä nostettakoot vielä esiin vaikkapa Pohjolan yö, jonka on säveltänyt George de Godzinsky ja Laulu tummalle tytölleni, joka on Pertti Viherluodon säveltämä. Lue lisää.

Kesäksi 2016 julkaistaan jälleen uusi albumi: Poika varjoiselta kujalta. Se jatkaa Amadeuksen aiempien menestyslevyjen sarjaa. Uudella levyllään Amadeus tulkitsee pääasiassa alkuperältään italialaisia klassikkokappaleita itselleen ominaisella tyylillä, vahvasti tulkiten unohtamatta herkkyyttä. Albumin tuottajana on toiminut Mika Toivanen ja levyn taustat on tehty tinkimättömällä tyylillä ja Mika Toivasen suuren studio-orkesterin tuotantona.

Amadeusta on usein verrattu niin yleisön kuin musiikkipiirien toimesta nuoreksi Olavi Virraksi. Kesällä 2014 Amadeuksen pitkäaikainen haave toteutui ja hänet nähtiin Laulaja – Olavi Virta – musiikkinäytöksissä legendan musiikkia esittämässä. Musiikkiesitys kiersi syksyllä ympäri Suomen ja näytökset olivat yleisömenestyksiä – monet niistä loppuunmyytyjä.

Uusimpia konserttikiertueita ovat Idän ja Lännen tiet – Olavi Virta & Laila Kinnunen -konsertit, jonka toisena tähtenä loistaa Milana Misic.

Amadeus on mukana myös uudessa Susanna Haaviston käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Muuttuvat laulut – Georg Ots -konserttituotannossa. Esitys kuuluu Haaviston menestyksekkääseen nostalgiasarjaan, josta on tähän mennessä nähty Suomi-filmin sävelin sekä Laulaja Olavi Virta -tuotannot. Georg Ots -konsertin ensi-ilta on Turussa Uittamolla torstaina 11. elokuuta ja tähtinä loistavat Amadeuksen lisäksi Teemu Roivainen sekä Hannu Lehtonen.

Amadeus keikkailee konserteissa ja tanssilavoilla sekä yksityistilaisuuksissa.

Videot

Alkutaival
Amadeus syntyi 29.3.1989 Helsingissä musikaaliseen perheeseen. Musiikki onkin ollut vahvasti mukana Amadeuksen elämässä ihan alusta saakka. Taisto-isä laittoi vastasyntyneen kuultavaksi Mozartin Iltasoiton ja nimensäkin hän sai kuuluisan kaimansa mukaan.

Amadeus aloitti 3-vuotiaana opintonsa musiikkiesikoulussa. Seitsenvuotisen viulunsoiton opiskelun hän aloitti 6-vuotiaana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. 10-vuotiaana Amadeus lauloi vuoden Helsingin Kansallisoopperan lapsikuorossa (Othello, Carmen, Tosca). Hän on soittanut rumpuja sekä kitaraa 11-vuotiaasta saakka, sekä laulanut erilaissa kokoonpanoissa.

Julkaisut:
2016, Poika varjoiselta kujalta, CD (julk. 8.7.)
2016, Poika varjoiselta kujalta, CDS
2016, Lasten kauneimmat hengelliset laulut, CD (kokoelma)
2015, Puhu minulle rakkaudesta, CD 2015 (julk. 4.9.2015)
2015, Estrelle, 2015 radiosingle
2015, Puhu minulle rakkaudesta, CDS
2014, Vain rakkaus, CD, yhdessä Riku Niemi Orchestara (Kultalevy 2014)
2014, Vain rakkaus, CDS
2013, Ystävän Risti – Ilkka Vainio & Matkakumppani, kokoelmaCD
2012, Rauhallista joulua, CD
2012, Amado Mio, CDS (Riku Niemi Orchestran kanssa)
2011, Amadeus Live, Valon airueet, CD (omakust.)
2010, Amadeus, CD
2009, Onnemme kyyneleet – Tangomarkkinat 25 v. juhlalevy, kokoelmaCD
2009, Anastacia, CDS, (Euroviisu-kappale)
2009, Matador, CDS
2009, Tangomarkkinat 22, kokoelma-CD

 

Keikat

Erikoisohjelmat

Amadeus Lundberg -konserttisaleissa

Amadeus Lundberg tunnetaan karismaattisena ja loistavana konserttitulkitsijana ja hän on ollut mukana lukuisilla konserttisalikiertueilla ja myös televisioiduissa konserteissa. Amadeus konsertoi monien eri kokoonpanojen kanssa, mm. Riku Niemi Orchestran solistina.

Pyydä tarjous

KUUNTELE

Ajankohtaista

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android