In English

MagnumLive

Esa Nummelan uusi soolosingle: Puhu mun puolesta

JULKAISTU 01/10/2021
Esa Nummela, single 2021

Esa Nummelan vuosi on kulunut kaikesta huolimatta musiikin merkeissä. Pienet bändi- ja  trubakeikat ovat sentään pyörineet kesänkin ajan. Lisäksi Esa nähtiin Mustion Linnan kesäteatterin Kaksi Puuta -musiikkinäytelmässä. Teatteri on jäänyt pysyvästi artistin elämään: 2. lokakuuta saa Salon Provinssin päänäyttämöllä ensi-iltansa ylistetty Manserock-musikaali ”Vuonna 85”, jossa Esalla on yksi päärooleista (Tommi Turmiola). Nyt horisontissa on jo reippaasti valoa ja keikkarintamallakin on säpinää.

Nummela julkaisee samoihin aikoihin, perjantaina 1.10.2021 uuden soolosinglensä Puhu mun puolesta ja lisää uutta musiikkia tullaan kuulemaan vuoden vaihtuessa. Tässä Esan mietintöjä nyt julkaistavasta kappaleesta:

– Tätä biisiä olen pyöritellyt mielessä jo pitkään… ja vihdoin viimein se löysi Petri Munckin avustuksella muotonsa niin sävelen kuin tekstin suhteen. Lähtökohtana tässäkin = tietenkin on rakkaus ja sen menettämisen pelko. Silloin, kun itse uskoo vielä rakkauteen, mutta on jo sanonut kaiken. Oma pää on tyhjä ja jo ihan jumissa ja vain odottaa toisen päätöstä, tai edes että hän sanoisi jotain. Puhuisi mun puolesta. Ollaan tilanteessa yhdessä, mutta yksin.

– Sain upotettu vielä tekstiin kauan mielessä pyörineen tutun lainin ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen”… : ”Älä heitä meitä hukkaan, näen tässä vielä rakkauden. Yhtä varmasti aikoinaan oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen”.

Esa Nummela – Puhu mun puolesta, cd
Pe 1.10.2021
Säv. / sov. Esa Nummela & Petri Munck
San. Esa Nummela
Magnum Music 2021

Laulu: Esa Nummela. Akustiset kitarat, mandoliini ja banjo: Jaakko Kääriäinen. Muut soittimet, taustalaulut, tuotanto, äänitys ja miksaus: Petri Munck, PM-Music Oy. Masterointi: Henkka Niemistö, Chartmakers

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›