In English

MagnumLive

Eija Kantolan Kadonneet laulut julkaistaan 29. tammikuuta

JULKAISTU 15/01/2016
Eija Kantola, Kadonneet laulut, CD

Kullervo Linna palkitun Eija Kantolan tammikuun 29. päivä julkaistava albumi kätkee sisäänsä vanhoja hittiklassikkoja. Kadonneet laulut -albumi on tuotettu huolella ja sen taustoista vastaa Mika Toivasen studio-orkesteri isoine viuluryhmineen.

– Tulevalla levyllä kuullaan enemmänkin vanhoja hittejä. Olen aikoinaan äänittänyt c-kasetille silloisia omasta mielestäni parhaimpia kappaleita. Silloin niitä esittivät mm. Carola, Patricia Kaas ja Fredi. Osasin kaikki laulut ulkoa alusta loppuun, ja toisinpäin. En silloin tiennyt, että jonain päivänä saisin levyttää noita samoja rakkaita lauluja hienoilla alkuperäisiä sovituksia kunnioittavilla sovituksilla. Suuri kiitos sovituksista kuuluu Mika Toivaselle. Nuoremmille vielä tiedoksi, kasetti oli sellainen, jolta kuunneltiin musiikkia kasettinauhurin avulla 1990-luvulle asti, naureskelee Eija.

Levyltä on julkaistu ennakkona Dusty Springfieldin aikoinaan esittämä ”Spooky”, joka on Kyösti Mäkimattilan käsittelyssä sai uuden suomenkielisen tekstin ja nimekseen Rakkauden leikki. Mika Toivasen sovitus on tehty ajan henkeä kunnioittaen ja Eijan vahva tulkinta kappaleesta on kuin piste I:n päälle. Toinen ennakkosingle oli Vesipisaroiden laulu; 70-luvun hitti, jonka aikoinaan levytti mm. Jamppa Tuominen (1977) ja Eija Sinikka.

LEVYN JULKAISUKONSERTTI EURASSA SU 31.1.2016

Yli 20 vuotta kirkkaimmalla tähtitaivaalla loistanut Eija Kantola juhlistaa tulevaa albumiaan konsertin merkeissä. Eija Kantolan levynjulkaisukonsertti järjestetään Eijan synnyinkonnuilla Eurassa, Euran Urheilutalolla sunnuntaina tammikuun 31. päivä 2016. Konsertissa kuullaan levyn kappaleita, kaikille tuttuja lauluja 70-luvulta, mm. ikivihreitä iskelmähittejä ja Bond-elokuvista tuttuja lauluja. Lipun hintaan sisältyy uusi Kadonneet laulut –CD.

Eija Kantola – Kadonneet laulut -levynjulkaisukonsertti
Euran Urheilutalo, Eura
su 31.1.2016 klo 19.00
Liput 20 e, sis. Kadonneet laulut -CD:n
Ennakko: Euran Urheilutalo, p. 044 422 4995. Lippuja myös ovelta.

KULLERVO LINNA -PALKINTO

– Eija Kantola uljas laulajatar, jonka ohjelmisto on kasvanut joka suuntaan mitä herkimmistä rakkauslauluista bossa novaan ja cha-cha-chahan, myyttisistä tangoista herkkään jouluyön tunnelmaan ja ilkikurisista ralleista ja swingistä vuorokauden kimaltavia hetkiä kehrääväksi ihmisolennoksi. Eija Kantolan ilmestyminen lavalle on aina tapaus, ja tämä komea nainen on saanut syvine tummine äänineen aina yleisön huomion osakseen, luonnehti säätiön puheenjohtaja Maarit Niiniluoto palkintojen jakotilaisuudessa.
Kullervo Linnan Säätiön 2015 palkinto on jaettiin vastikään Eija Kantolalle. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihdemusiikissa. Palkinto oli suuruudeltaan 4 000 euroa ja tunnustus jaettiin Teostossa järjestetyssä tilaisuudessa. Säätiön hallitus palkitsi Eija Kantolan (1966) monipuolisesta urasta ja taitavista tulkinnoistaan.

Eija Kantola on loistanut tähtitaivaalla jo pitkään kirkkaimpien naisartistien tähtikaartissa. Yhteensä artisti on julkaissut jo 18 albumia, ja hänet on palkittu myös kultalevyillä. Eijan varsinainen laulajanura starttasi vuonna 1992, kun hän voitti Tangokuningatar-tittelin. Sitä ovat seuranneet Syksyn Sävel -voitto, Suomen Euroviisukarsinnan kakkossija, Emma- ja Iskelmä Finlandia -ehdokkuudet sekä monet konserttikiertueet puhumattakaan tuhansista keikoista, joita taiteilija on uransa varrella tehnyt. Eijan rinnalla soittaa Omega-orkesteri.

Eija Kantola – Kadonneet laulut, CD
1. Idän ja lännen tiet (From Russia with love)
2. Ei aina käy niin (You only live twice)
3. Pikku lurjus (Mon mec à moi)
4. Vesipisaroiden laulu
5. En koskaan (You don’t have to say you love me)
6. Sade (Rain)
7. Yksin
8. Rakkauden leikki (Spooky)
9. Maailmain (The end of the world)
10. Se oli silloin (Let it be me)
c & p 2016 MagnumLive Oy (MGM-383)

magnumlive.fi/eija-kantola

facebook.com/eijakantolaofficial

Tilaa levy!

 

Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
0

Liity MagnumLiven postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›