in-english

MagnumLive

Eija Kantola, Marita Taavitsainen ja Saija Tuupanen: KuningatarCocktail-show

JULKAISTU 28/10/2014
kuningatarcoctail, eija kantola, marita taavitsainen, saija tuupanen

Kolme suosittua iskelmälaulajaa yhdistävät voimansa: Eija Kantola, Marita Taavitsainen ja Saija Tuupanen.

Kolmea kaunotarta yhdistää pitkä musiikkiura iskelmätaivaalla. Vuodet ovat vieneet taiteilijoita moneen suuntaan ja moniin eri projekteihin – mutta välillä tiet ovat kohdanneet ja he ovat vuosien saatossa ystävystyneet myös musiikin ulkopuolella. Uriensa varrella he kaikki ovat laulaneet hienoja lauluja ja  niitä on kertynyt huikeat määrät. Nyt yleisö pääsee kuulemaan ja nauttimaan niistä parhaimmat palat. Olkaa hyvä: KuningatarCoctail odottaa kuplivana kuulijaansa.

Ensimmäinen KuningatarCocktail-show nähdään Tallink Baltic Princessilla (Turku-Tukholma-Turku) tiistaina 11.11.2014.

KuningatarCocktail-konserttia siivittävät mukavat tarinat, sillä vuosien varrella on syntynyt ikimuistoisia hetkiä. Konsertin lomassa kuulemme tarinoita lauluista ja hetkistään uran varrelta. Shown on käsikirjoittanut turkulainen toimittaja-kirjailija-sanoittaja Jukka Saarinen.

Kolmen laulajattaren esittämänä kuulemme mm. artistien itsensä tunnetuksi tekemiä lauluja iki-ihania tangoja unohtamatta, yhdistäähän laulajia myös Tangokuningattaren kruunu. Mukana on myös tuttuja klassikoita popin ja iskelmän saralta. Musiikista vastaa Eijan ammattimuusikoista koottu kiitelty Omega-orkesteri.

Kaikilla kolmella artistilla on takana tuhansia keikkoja, mutta niiden ohella taiteilijat ovat olleet uransa aikana monessa mukana:

Eija Kantola
Eijan varsinainen laulajanura starttasi vuonna 1992, kun hän voitti Tangokuningatar-tittelin. Sitä ovat seuranneet Syksyn Sävel -voitto, Suomen Euroviisukarsinnan kakkossija, Emma- ja Iskelmä Finlandia -ehdokkuudet sekä monet konserttikiertueet puhumattakaan tuhansista keikoista, joita taiteilija on uransa varrella tehnyt. Yhteensä artisti on julkaissut jo 18 albumia, ja hänet on palkittu myös kultalevyillä.
Vuonna 2012 sensuelli laulajatar juhli 20-vuotiasta taiteilijajuhlavuottaan, joka piti sisällään kaksi suurta konserttikiertuetta ja kaksi albumia: studioalbumin Peili ja tuplaCD:n Yön kuningatar.
www.magnumlive.fi/eija-kantola

Saija Tuupanen
Saija juhli vuonna 2013 kymmenettä taiteilijajuhlavuottaan – kuningattareksi hänet valittiin siis vuonna 2003. Tänä syksynä hän jatkaa taiteilijajuhlaansa ja kiertää konserttiestradeja Onnemme kyyneleet -juhlakonserttikiertueen siivittämänä. Vuonna 2014 kalenteriin kertyy huikeat 190 keikkaa. Saija Tuupanen on nähty lukuisten konserttien lisäksi mm. musikaalin ja musikkiteatterin maailmassa (Laajavuoren Suuri Tangomusikaali, Kipparikvartetti ja Kaunis Veera, Yes Sir antaa polttaa). Saijan uusin albumi julkaistu lokakuussa 2014 on nimeltään On onni siinä.
www.magnumlive.fi/saija-tuupanen

Marita Taavitsainen
Vuoden 1995 Tangokuningattareksi valitun Maritan nousu iskelmän tähtitaivaalle tapahtui lopullisesti vuonna 1998, kun jättihitti Andre voitti Syksyn Sävelen. Voittoa seurannut albumi Salainen puutarha myi platinaa alle kahdessa kuukaudessa. Seuraava albumi, Yksi ainoa katse, myi sekin kultaa. Marita on palkittu Vuoden naissolistin Emmalla ja sijoittunut Telvis-äänestyksessä kolmenneksi.  Plakkarista löytyy myös Iskelmä Finlandia ja Suomen Euroviisu -ehdokkuudet. Marita on nähty myös TV-juontajana (Videotreffit) ja teatteri- ja kesäteatteriestradeilla (mm. Harmony Sisters, Vaahteramäen Eemeli, Kapteeni Koukku).
www.magnumlive.fi/marita-taavitsainen

Lisää konsertteja julkaistaan myöhemmin.

Kuningatarcocktail, Eija Kantola, Saija Tuupanen, Marita Taavitsainen

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android