in-english

MagnumLive

Aki Hietala julkaisee tuplasinglen, mukana Eija Kantola

JULKAISTU 05/05/2017
Aki Hietala, Norolan pojat, Eija Kantola

Aki Hietala yllättää ja starttaa kesällä 2017 keikoille pystysolistina – ja julkaisee tuplasingen, jonka toisessa kappaleessa hän duetoi Eija Kantolan kanssa. Kappaleet Jos ystävään luottaa voit ja Yritetään yhdessä vielä ovat vanhoja Jamppa Tuomisen tutuksi tekemiä lauluja.

Spotify >>

Miksi Jampan kappaleita?
Uutta tuloa siivittävät menestyksekkäät Jamppa Tuominen – Aamu toi, ilta vei -konsertit, joita Aki on tehnyt parin vuoden ajan. Ne jatkuvat myös syksyllä.

– Jamppa-konserttien välitön palaute sai minut myös huomaamaan, ettei minua ollut unohdettu. Minulta on kysytty vuosia, milloin aloitat keikkailun taas ja teet uutta musiikkia, vastaus on NYT! kertoo Aki, jonka tulkintaa on monesti verrattu Jampan ääneen.

– Eija Kantolan kanssa ollaan tutustuttu 90-luvulla, ja laulettu joskus yhdessäkin. Viimeisimmällä Jamppa Tuomisen –konserttirundilla ollaan oltu mukana yhdessä, ja meillä toimii äänet hyvin yhteen!

– Tästä singejulkaisusta lähtee solistivuosi liikkeelle pitkän tauon jälkeen! Keikkamyynti on myös lähtenyt käyntiin ja kalenteri on täyttymässä. Odotan innolla tulevia keikkoja, nähdään lavoilla!

 Kaikki alkoi vuonna 1995, kun Aki Hietala voitti Valssin Valtias -laulukilpailun ja sai Vuoden Tanssittajatulokas -tittelin vuonna 1997. Suosio vei miestä sadoille keikoille ja hän levytti useita menestyksekkäitä levyjä sekä esiintyi lukuisissa televisio-ohjelmissa. Vuodet vierivät, tahtia hiljennettiin, aika kului vahvasti musiikin opettamisen ja mm. konserttien parissa.

– Olen ollut kymmenkunta vuotta orientoitunut musiikinopetukseen ja katsonut musiikin tekemistä toisesta näkökulmasta. Nyt aika on jälleen kypsä lähteä tekemään keikkoja mahtavan bändin kanssa, koska mitä esiintyjä luonnolleen voi; sitä pitää tehdä, mikä tuntuu omalta! Odotan kesältä hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa, musiikki on vuorovaikutusta ja tanssijoita varten tätä työtä tehdään.

Akin repertuaariin kuuluvat monet soittimet, mm. saksofoni ja rummut. Myöhemmin urallaan Hietala on laajentanut lauluopintojaan klassisen musiikin suuntaan ja hän on ollut mukana monissa ooppera- ja musikaalituotannoissa. Tanssikeikkojen lisäksi Aki Hietala onkin omimmillaan myös erilaisten konserttilavojen estradeilla.

Tanssikeikoilla Akin rinnalla soittaa Norolan Pojat.


Jos ystävään luottaa voit, feat. Eija Kantola    
FIMGM1700013, kesto 2’58
säv. & san. Veikko Juntunen, sov. Tuomas Tykkälä

Yritetään yhdessä vielä                                                                                              FIMGM1700014, kesto 3’13
säv. & san. Veikko Juntunen, sov. Tuomas Tykkälä

c & p 2017 MagnumLive Oy

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Liity MagnumLive postituslistalle! Tilaa uutiskirje ›

Lataa MagnumLive-mobiilisovellus! iPhone/iPad Android