FI / EN

Energian syksyn täyttää täpötäysi kalenteri sekä Pauliina

Energian singlen kannessa lukee Pauliina.

Energia-bändiltä uutta pop-iskelmää, uusi single julkaistaan perjantaina 10.11.2023 (Magnum Music). 

Energia on iskelmäyleisölle tuttu yhtye tuhansilta keikoilta ja lukuisilta konserttikiertueilta. Bändin keikkakalenteri on täpötäynnä. Loppuvuodesta Energian kalenterin täyttävät monenlaiset estradit laivoilta konserttilavoille. Mukaan mahtuu myös Irina Björklundin, Teemu Roivaisen ja Energian joulukiertue.

Nyt Energia julkaisee jälleen uutta musiikkia. Pauliina on energinen ja moderni pop-kappale, jonka tekijöistä löytyy suomalaisen iskelmämusiikin huippuosaajia. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut lukuisten menestyshittien taustalta tunnetut Petri Munck ja Juha Mäki. Teoksen taiteellinen tuotanto on toteutettu Ari-Pekka Laukkasen Jukola Sound -studiolla.

– Meillä on ollut suuri kunnia työskennellä viime vuosina suomalaisen iskelmämusiikin huipputekijöiden kanssa Jukolan studiolla. Siellä musisoiden ovat saaneet alkunsa bändin aiemmin julkaistujen sinkkujen lisäksi mm. Teemu Roivaisen uusin albumi sekä Saija Tuupasen Syksyn sävel -kilpailun voittaja Kuurasydän. Myös näiden julkaisujen taiteellisessa tuotannossa ja toteutuksessa olemme olleet mukana.

– Musiikin tekeminen ja soittaminen on intohimo ja uudet projektit ovat aina inspiroivia. Pauliina-kappaleessa on toivottavasti kuultavissa se energisyys mitä bändimme pyrkii välittämään kuulijoille keikoilla ja äänitteillä, bändin laulaja ja kosketinsoittaja Niko Saloheimo kertoo innostuneesti.

Keikkamyynti: MagnumLive

• Katso Energia keikat >>

Niko Saloheimo – laulu & koskettimet
Petri Hokkanen – kitara
Joonas Almila – basso
Kevin Knouna – rummut

energiaorkesteri.fi
facebook.com/energiaorkesteri
Instagram: @energiaorkesteri

Energia-orkesteri