FI / EN

Lipsaset

Lipsaset on vuoden bilebandi
Seuraavat keikat

Esittely

Vuonna 2012 TV2:n Bilebändi 2012 -tittelin voittanut Lipsaset viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 2018. Sen kunniaksi bändi julkaisee kolmen singlen sarjan, joista ensimmäinen Maantieltä taloon 25.5. radiosinglenä, toisessa aallossa Aivan varmaan (I Was Made For Lovin´ You) ja kolmannessa juhannusherkkuna Soita discomusaa (Play That Funky Music).

Kun bändin nimi on hatunnosto maamme viihdeteollisuuden isälle ja viihdyttämisen pioneerille, on täysin selvää, että hommat hoidetaan sielukkaasti ja laadusta tinkimättä.

Mikä siis erottaa Lipsaset muista bilebändeistä?

Bändi vannoo vain ja ainoastaan suomenkielisen 70-luvun bilerockin nimeen.
– Vankkumaton suuntautuminen 70-luvun musiikkiin; meillä on oma tyyli bilebändien joukossa.

Rokit ja discot. Hevit ja humpat. Soulit ja slovarit. Suurimmat suosikit 70-luvun riemukkaimmista hiteistä. Suomenkielellä hikisten miesten aidoilla soittimilla taikomaa menevää meininkiä timangilla tyylillä.

Lipsaset palkittiin syksyllä 2014 myös viihteen mestarin Dannyn toimesta, kun bändille myönnettiin kunnianosoituksena juhlaviiri. Danny onnitteli saavutetusta, televisiossakin nähdystä bilebändien Suomen mestaruudesta sekä siitä, että Lipsaset ansiokkaalla tavalla jakavat taitavasti ja sielukkaasti suomenkielistä hittimusiikkia bailukansalle. Solo:n puheenjohtajan ominaisuudessa Danny kiinnitti erityistä huomiota peräänantamattomasta, johdonmukaisesta ja taiteellisesti korkeatasoisesta musiikin tekemistä, joka esitetään energisesti ja iloisesti.

Lipsasten monipuolisesta keikkasetistä löytyvät omien julkaisujen lisäksi muun muassa:

Aina rock’n’ roll (I Love Rock’n’Roll), Anna mulle lovee (Gimme Some Lovin), Elää mä sain (Staying Alive), Epäilet vain (Suspicious Minds), Etsin kunnes löydän sun (Oasis), Fiilaten ja höyläten (Reeling and Rocking), Jos jotain yrittää (Harva meistä on rautaa), Rahaa rahaa rahaa (Money Money Money), Rasputin, Laulumme soi (Terve) (Y.M.C.A.), Viisi varmaa (Easy living), Yes sir, alkaa polttaa (Yes Sir, I Can Boogie)…

 

 

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Lipsasten perhe Iso-T Johtavaa laulua, huuliharppuja ja kolistimia. Antsa Kitaroita ja yleistä melskausta. Teemu-Johannes Koskettimia, viulukoneita, Moogia ja laulua. Hoss Rumpuja ja laulua. I-Mies Kitaroita ja laulua. Mauri-Ensio Bassoja ja taiteellista vastuuta. Tucco Teknistä ylivertaisuutta. Toisinaan paikalla oleva hahmo

Videot

Kuvat

No images found

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.

Spotify

Artikkelit